Enää 14 päivää niin tytär saapuu kotiin vaihto-oppilasvuoden vietosta Ranskasta. Taas on yksi elämänvaihe eletty läpi, siitä selvitty kunnialla ja monta kokemusta rikkaampana, sekä hän että me täällä kotona. Yhdeksän kuukautta on mennyt nopeammin kuin koskaan ajattelin. Välillä ikävä oli sydäntä raastavaa ja olo oli turhautunut, kun tyttärellä oli vaikeaa eikä voinut lohduttaa halaamalla. Uskon, että tytär on tullut entistä oma-toimisemmaksi, rohkeammaksi ja itsenäisemmäksi Ranskassa olon aikana, hän on varmasti oppinut että vaikeistakin asioista selviää ja elämä jatkuu, vaikka vähän hammasta purren. Olemme ylpeitä että hän halusi lähteä vaihtoon ja on siellä suoriutunut koulusta hyvin arvosanoin ja toteutti yhden unelmistaan. Me täällä kotona katkaisimme napanuoran ja päästimme hänet maailmalle, kuitenkin pitäen lähellä auttaen, tukien ja tsempaten kaikin tavoin.
Uskoisin, että ainakin seuraavat pari vuotta hän asuu vielä kotona, suorittaa lukion loppuun ja miettii jatko-opintojaan. Luulen, että meille kaikille hänen kotoa poismuutto aikanaan tulee olemaan astetta helpompi. Ja silloin sentään pääsee tapaamaan milloin haluaa, toisin kun vaihtovuoden aikana. Uskon ja toivon, että jatkamme perheenä yhteisten tekemisten ja matkojen parissa edelleen. Odotamme kovasti jo yhteisiä koiranulkoilutuslenkkejä, kokkailua, leffailtoja ja matkoja, keskusteluja ja nauramista vedet silmissä ja kaikkea muuta yhdessä tekemistä.
Pian nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti