Aina ei jaksaisi ajatella ajatuksiaan, joskus vain haluaisi elää ja aistia kaiken.
Ihmisen elämä on ihmeellinen, ihmisen mieli vielä ihmeellisempi. Sovittuja sanoja, määritelmiä. Sulassa sovussa risteilevät ihmiseltä toiselle, eikä kukaan saa koskaan kuitenkaan tietää kuinka toinen ne kokee ja näkee.
Ajelehdin huoneissani ja kirjoitan varjoille, ajatellen niin kuin aina, että vain kirjoittaminen voi tuoda rauhan, voi korjata ja parantaa sen minkä elämä on rikkonut. (Bo Bergman: Sömnlös)
Haluaisin kirjoittaa paljon enemmän, sanat vain eivät tule päästä näppäimille, kirjaimet eivät muodosta sanoja, ei kauniita eikä edes tavallisia, eikä sanat lauseita joissa olisi jotain ajatusta tai edes ajatuksentynkää. Kirjoittajan blokki. Niinhän se sanovat. Valkoisen paperin syndrooma.
Luen nyt taas paljon enemmän kuin jokin aika sitten, siitä on myös hyötyä kirjoittamisessa. Luen paljon erilaista kirjallisuutta. Vähintään tunnin päivässä. Poissa somesta, poissa sähköisiltä laitteilta. Rentouttavaa ja erilaista aktiviteettia aivoille, luovuudelle ja ajatuksenkululle.
Olen aina lukenut paljon. Teini-ikäisenä raahasin kassikaupalla kirjoja kirjastoautosta kotiin ja luin kirjat viikossa ennen seuraavaa kirjastoauton käyntiä. Oikea, iso kirjastokin meillä oli kävelyetäisyyden päässä, mutta kirjastoautossa oli sitä jotain tunnelmaa, jota ei kirjastosta löytynyt. Kirjastoautossa oli enemmän kirjojen tuoksua (kirjat tuoksuvat ihanalta!), tunnelma oli tiiviimpi ja talvella kamalan kuuma. Vein oman tyttärenkin kirjastoautoon hänen ollessa pieni ja nyt kun joskus ajelemme siitä ohi missä kirjastoauto pysähtyi, hän aina muistelee niitä käyntejä ja kuinka sitten pääsi jo kaverin kanssa kahdestaan kirjastoautolle lainamaan kirjoja.
Kirjat ja tarinat tuovat omia tarinoita ja muistoja mieleen. Kirjat auttavat hahmottamaan maailmaa ja erilaisia tapahtumia. Lastenkirjojen lukeminen oli ihanaa, muistan kun oikein odotin että tytär kasvaisi tarpeeksi isoksi tietyille kirjoille, jotta pääsin niitä hänelle lukemaan ääneen. Ja luin ääneen hänelle vielä hänen jo osatessa itsekin lukea. Toisen lukeman tekstin kuunteleminen auttaa myös kirjoittamisessa ja tekstin tuottamisessa. Äänikirjoja en ole vielä kuunnellut, mutta ehkä niidenkin aika koittaa, olisivat varmasti erinomainen viihdyke pitkillä automatkoilla. Meillä kotona vanhemmat kuuntelivat viikonloppuisin radiokuunnelmia, sen ajan äänikirjoja, ja itsekin niitä tuli siinä samalla kuunneltua, silloin pitää todella keskittyä vain kuuntelemiseen. Tuleeko radiokuunnelmia vielä radiosta? Tehdäänkö niitä vielä? Vai ovatko ne liian hidastempoisia tämän ajan henkeen, toivottavasti ei.
Ulkona sataa taas lumiräntää, mutta tuokoon kuvien kirsikankukkien oksat kevättä mieleen ja sydämeen. Leppoisaa lauantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti