Viisikymmentä - elämä on

Täytän tässä kuussa viisikymmentä vuotta. Jo noin vuosi sitten aloin miettimään pidänkö juhlat, ja jos niin minkälaiset. Ja jos en, niin miten, missä ja kenen kanssa vietän päiväni. Tein monta metsälenkkiä ystäväni kanssa ja asiaa pohdimme, myös hänellä oli samat pohdinnat mielessään omien juhliensa suhteen. Ja ikinä emme saaneet selkeää päätöstä tehtyä lenkin loppuun mennessä. Toki juttelimme muistakin aiheista ja vain nautimme ulkoiluista ja luonnosta. Viestit ja ideat juhlista lentelivät kuitenkin lenkkien välissä. 

Kunnes koitti helmikuun alku, tein päätöksen, varasin juhlapaikan ja puolivälissä helmikuuta laitoin "save the date" -kutsun pienelle valikoidulle porukalle. Ilmassa oli iloa, kuplia ja jännitystä. Olin ensimmäistä kertaa järjestämässä juhlia vain itselleni. Juhlia jotka olisivat täysin minun, ei kenenkään muun, eikä samalla jotkin muut juhlat. Itsesuunnittelemani, täysin minun näköiseni ruokia, juomia, musiikkia ja kutsuttuja myöten.

Kutsun lähettämisestä meni kuukausi ja tuli tuo viheliäinen korona, joka muutti kaiken, ja perui myös minun juhlaviikonloppuni. Perui monen muunkin juhlat, perui monta matkaa ja perui lähes koko elämän, niin ainakin alussa tuntui.

Nyt tänä viikonloppuna, kun syntymäpäiväjuhlaani oli pari viikkoa aikaa, alkoi harmittamaan todenteolla koko koronap***a. Sen kerran kun halusin olla juhlien keskipiste pitkän harkinnan jälkeen, enkä istua yksin laiturin nokassa kauan säästämäni huippushamppanjapullon kanssa, niin käy näin. Sen yhden ainoan kerran. 

Koko elämäni olen järjestänyt juhlia muille, ja rakastan sitä. Olen halunnut olla aina itse sivuroolissa; omat 40-v juhlat olivat samalla meidän tupaantuliaiset ja vain tietäjät tiesivät että ne olivat myös synttärini. No, sitä saa mitä tilaa. Kun nyt alkuperäinen suunnitelma oli viettää päivää vain perhepiirissä, niin nyt se toteutuu, tosin ilman riskiryhmässä olevia. 

Onneksi olen melko hyvä sopeutumaan uusiin tilanteisiin, minulta löytyy psyykkistä joustavuutta ja palautumiskykyäkin. Otan asiat miten ne tulevat ja ovat. Itsekin hämmästyin tätä voimakasta reaktiota minkä sain nyt viikonloppuna. Saattoi siinä purkautua muutakin samalla, turhautumista koko koronaikaan ja pettymyksiä mitä tämä on aiheuttanut.

Muistutin kuitenkin itseäni, että olen pysynyt terveenä, töitä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi, kukaan ei ole kuollut eikä sairastunut vakavasti lähipiirissä, kevät on vauhdissa, mökille pääsee taas ensiviikolla, ja muutto uuteen kotiinkin häämöttää jo muutaman kuukauden päässä.

Asioilla on taipumus järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa, niin nytkin - juhlaviikonlopun budjetilla saan maksettua oman puoleni uudesta mökin laituristamme, jolla aion parin viikon päästä tyllihameessa istua, heilutella varpaita vedessä ja nauttia kauan varastoimaani huippushampaajaa. Hahah.

Elämä on, ja mitä näitä lausahduksia onkaan.