tiistai 6. helmikuuta 2018

Tammikuun hyvinvointimietteet




Tammikuussa olen onnistunut saamaan liikunnan viikkorutiineihini. Olen käynyt kolme kertaa viikossa salilla treenaamassa. Olen vaihdellen tehnyt kahvakuulatreeniä, pallo- tai kuminauhajumppaa, trx-treeniä, kuten myös käyttänyt painopalloa ja salin tavallisia laitteitakin. Lisäksi tyttären perässä olen pyrkinyt tekemään HIIT -treenejä sekä käynyt uimassa Altaalla pakkassäässä.

Tämän päälle päivittäiset koiranulkoilutuslenkit, niin voin olla todella tyytyväinen tammikuun liikuntamääriin ja -fiiliksiin. Kun olimme Tampereella menin jopa hotellissa salille, niin paljon olen jäänyt endorfiinikoukkuun.

Syöminen on tasoittunut 3-4 kertaan päivässä. Aamiainen, lounas, päivällinen sekä joko välipala lounaan ja päivällisen välissä tai sitten iltapala, joskus molemmatkin välipalat, riippuen päivän muusta ohjelmasta ja aikataulusta. Annoskoot ovat tasaantuneet maltillisemmiksi, pienempi lautanen auttaa tässä muuten tosi paljon, ja omat eväät töissä. Myös viikon ruokien suunnittelu, ainesten hankkiminen ja osin ruokien valmiiksi tekeminen ovat myös iso apu ja helpotus.

Pääosin kaikki viljat paitsi kaura ovat pysyneet poissa ruokavaliosta, kuten myös muut höttöhiilarit ja sokerit sekä maitotuotteet. Olo on paljon selkeämpi, ei väsytä lainkaan niin paljon ja uni on parempaa. Saatan jopa nukkua koko yön heräämättä, kun ennen saatoin heräillä monta kertaa yössä. Uneen toki vaikuttaa syömiset, mutta myös liikunta ja stressitasot. Kaikki nämä osa-alueet ovat siis parantuneet.

Tästä on hyvä jatkaa helmikuuta hyvillä mielin ja voimin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti