keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Savustetut tomaatit ja yrttikastike







Aurinkoista ja lämmintä mökkihuomenta!

Kokeilen viime viikolla ensimmäistä kertaa savustaa kasviksia: nyt tomaatteja. Tein tomaatteihin pienet viillot ja laitoin sellaisenaan savustuspönttöön. Pidin niitä siellä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen annoin tomaattien jäähtyä. Kun tomaatit olivat jäähtyneet leikkasin keskikaran pois ja murskasin tomaatit kuorineen haarukalla. Lisäsin sekaan kesäsipulia, suolaa ja mustapippuria sekä lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin ja annoin hetken olla. Tomaateissa oli kiva mieto savunmaku ja tämä savutomaattisalsa maistui hyvältä grillatun lihan kanssa.

Toinen mitä teen grillatun lihan seuraksi usein on yrttikastike. Mulla on yrttiruukussa mm. lehtipersiljaa ja tavallista persiljaa, joita tähän nyt silppusin. Pilkoin valkosipulin pieneksi ja lisäsin joukkoon, kuten myös pari tippaa tabascoa (tai chiliä, jos olisi ollut), mustapippuria, suolaa ja oliiviöljyä. Sekoitus ja makujen tasaantuminen hetken. Yrttikastike säilyy hyvänä muutaman päivän. 

Kivaa päivää toivotellen,
Johanna

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kierrättäminen mökillä















Aurinkoista ja lämmintä tiistaihuomenta mökiltä! Aamu alkoi aamu-uinnilla, jonka jälkeen söimme rauhassa aamiaista. Laitoin tiskiveden lämpenemään, kastelin kukat ja tein kauppalistaa sekä keräsin miehelleni valmiiksi jätepussit jotka hän saa viedä mennessään kun lähtee kaupoille.

Kierrätämme ja lajittelemme täällä kaiken mahdollisen vieläkin tarkemmin kuin kaupungissa, koska se vähentää sekajätteen määrää huomattavasti. Sekajäte kun pitää viedä jäteasemalle ja sinne on jonkin verran matkaa, niin siellä käymme vasta kun sekajätettä on tarpeeksi eikä sitä enää voi säilöä täällä. 

Pahvit keräämme yhteen paperikassiin, joka on helppo viedä kaupan vieressä olevaan pahvinkeräykseen. Puhtaimmat pahvit poltamme saunassa tai avogrillissä. 

Muovia tulee mahdottoman paljon: marjoista, hedelmistä, liha/kanapakkauksista ja ties mistä, mutta nekin saa vietyä helposti kauppareissulla kierrätykseen. 

Tänä kesänä hankimme Kekkilän puutarha- ja mökkikompostorin ja sinne kierrätämme kaiken biojätteen, minkä nyt kompostoriin voi laittaa. Keittiössä meillä on pieni biojäteastia, jossa on biopussi ja sinne on helppo heittää kaikki maatuva jäte. Biojäteastian tyhjennän päivittäin, ettei se ala haisemaan sisätiloissa. Kompostoriin laitamme myös kompostoivan huussin jätteen.

Kompostorin sijoitimme tontin varjoisampaan paikkaan ja paikkaan jossa ei oleilla, ohjeiden mukaan. Lisäksi hankimme kunnon talikon kompostiaineksen sekoittamiseen, sekä kompostikuiviketta ja  -herätettä. Ensikeväänä saan toivottavasti multaa pariin uuteen kukkapenkkiin, joita olen suunnitellut tänne. 

Kierrätysterveisin,
Johanna

ps. ylimmissä kuvissa näkyvän karahkan löysin rannasta, nostin sen ylös kuivumaan tuohon vanhan laiturin betonituelle, jossa on päivämäärä 23.5. ja nimikirjaimet T.K. Voin vain arvailla vuotta ja tekijää. 


lauantai 13. heinäkuuta 2019

Kesämietteitä säästä ja sään vierestä
















Lauantai-iltapäivää kylmästä ja tuulesta!

Aurinko on välillä näyttäytynyt, muuten on ollut kyllä aika viileää ja tuulista, joka on tehnyt säästä entistäkin kylmempää. Asteet ovat pysytelleet alle 15, järvivesi on ihme kyllä pysytellyt lähes 20 asteen tietämillä, joten sauna ja uiminen ovat tuoneet lämpöä villasukkien ja lampaankarvatossujen lisäksi.

Olemme saaneet lähes kaikki tälle kesälle suunnitellut projektit tehtyä ja pari ylimääräistäkin, jäljellä olisi vain terassien öljyäminen - tarvikkeet on nyt valmiina, joten eiköhän sekin saada tehdyksi vielä tänä kesänä. Kun kaikki on nyt kutakuinkin tehty, niin tuli vähän tyhjä olo: "mitäs nyt?" -fiilis. Toki tykkään vaan köllötellä laiturilla tai aurinkotuolissa, mutta sellainen vaatisi vähän parempaa säätä. Olen siis köllötellyt sohvalla, katsonut sarjoja, lukenut kirjoja ja selannut kaikki ruoka- ja sisustuslehdet moneen kertaan. Olemme myös käyneet tutustumassa lähiseutuun ja pelaamassa golfiakin; tuollaiseenhan tällainen kylmempi sää on oivallinen.

Kuten tänään Helsingin Sanomissakin kirjotettiin säästä ja erityisesti sen vaikutuksesta ihmisen mieleen lomalla "Viileä kesäsää turhauttaa yhtä ja ilahduttaa toista" -artikkelissa, olen pohtinut samaa kuinka liian tarkat odotukset ja mielikuvat säästä, vertailu viime kesän säähän, tuottaa pettymystä ja aiheuttaa turhautumistakin. Itse aina hoen, että säästä tai mistään muustakaan asiasta on turha valittaa, kun ja jos sille ei itse voi mitään, mutta jossain se raja menee mullakin. Olen kokenut turhautumista ja harmitusta viime päivinä sen voin hyvin nyt myöntää.

En kaipaa mitään superhelteitä, vaan sellaista kivaa parinkymmenen asteen lämpöä, jotta voisi olla paljain varpain ja ilman villatakkia, jotta voisi täällä mökillä syödä ulkona, jotta voisi istua auringonlaskutuoleilla roseelasin eikä teemukin kanssa. No, elämä on ja pieniä murheitahan nämä ovat.

Mökillä olo näin kesällä on minulle nimenomaan ulkona oleilua aamusta iltaan, kaikki tehdään ulkona, jokainen ateria syödään ulkona, mutta nyt on tuulen viima ollut niin kylmä, että edes oikein pukeutumalla ei ole viitsinyt kauaa istuskella ulkona; hommia on toki miellyttävämpi tehdä viileämmässä säässä, kuten myös harrastaa liikuntaa. Myös se että jää päälle vähän sellainen saamattomuus, tekemättömyys, niin en saa sitten itseäni edes lenkille. Tiedän, että kaikki on vain omasta päästä ja ajatusmaailmasta kiinni, mutta jos nyt tässä vielä päivän vellon ja sitten ryhdistäydyn. Yhtenä aamuna tuoksui ihan syyskuulle. Samaa sanoi mieheni. 

"Helteitä toivotaan ja sadetta harmitellaan" HS:n artikkelissa kirjoitettiin - satanut ei juurikaan ole, ja se on ollut kiva, mutta kyllä tätä kylmääkin on nyt tullut harmiteltua. 

Kohta saunan lämpöön ja toivottavasti huomenna olisi parempi päivä kaiken suhteen. Laitoin jo työkalenteriin merkinnän "etätyöviikko" elokuun ensimmäiselle kokonaiselle viikolle siltä varalta, että silloin olisi lämmintä, niin tulen sitten tänne mökille etätöihin ja nauttimaan ulkona istuskelusta, vaikka sitten läppärin kanssa.

Heinäkuun helteitä odotellessa,
Johanna



tiistai 9. heinäkuuta 2019

Muutakin kuin mökkeilyä tulossa (ja kesäruokaa)





















Koleaa tiistai-aamua taas mökiltä!

Elokuussa viimeistään on tulossa muitakin kuin mökkipostauksia. Meillä on tiedossa yksi reissu meille uuteen kohteeseen ja myös muutto uuteen, kylläkin väliaikaiseen, kotiin. Niistä sitten kirjoittelen elokuun puolella, siihen asti tulee aika paljon näitä mökkijuttuja. Tänään tein tässä aamusella vähän töitä ja samalla ajattelin raapustella tännekin muutaman rivin. 

Mökillä olo on ollut ihanan rentoa ja rentouttavaa. Olemme tehneet paljon taas kaikenlaista, se kun on niin kivaa. Olen myös tehnyt kahvakuula- ja kehonpainotreenejä, lukenut pari kirjaa ja kasan lehtiä, katsellut uusia sarjoja, nukkunut päiväunet ulkosohvalla kahden peiton alla, tiskannut eli meditoinut, nauttinut takkatulen loimusta, makoillut laiturilla heti kun aurinko on pilkahtanut esiin ja olemme vähän tutustuneet lisää lähiympäristöönkin.

Huomenna on tulossa ystäviä tänne yhdeksi yöksi ja lähdemmekin kivalle, pienelle retkelle naapurikaupunkiin; tästä varmasti kirjoitan oman postauksen myöhemmin.

Olemme syöneet tosi paljon marjoja ja hedelmiä, kalaa ja vihanneksia, mutta myös grilliruokaa on tehty, ulkona kokkaaminen kun on parasta näin kesällä, jopa viileällä säällä!

Kuvassa on taimenfileet foliovuossa, sekaan muutama nokare voita ja liraus valkoviiniä, päälle tilliä ja reunoille retiisiviipaleita, myös ohuet porkkana- ja kesäkurpitsaviipaleet sopivat tähän hyvin. Vuoka grilliin noin 20 minuutiksi, valele kalafileitä vuoassa olevalla voi-valkoviiniliemellä muutaman kerran ja nauti uusien perunoiden kanssa. Tähän ruokaan käy hyvin myös kuha-, siika- tai ahvenfileet.

Terkuin, 
Johanna