keskiviikko 5. elokuuta 2015

Viimeinen lomaviikko

Viimeinen lomaviikko alkaa lähenemään loppuaan, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä että kesä loppuisi. Vielä on monta kivaa kesäreissua ja tapahtumaa edessä. Itse pidän elokuuta vielä kesäkuukautena, vaikka koulutkin alkavat, tosin meillä ei tytär aloita koulua ensi viikolla, vaan vasta syyskuussa ja ihan toisessa koulussa ja maassa, mutta siitä lisää myöhemmin.




Viimeinen loma viikko alkoi ystävien kesäpaikassa, johon saamme kutsun joka kesä ja aina yhtä innolla odotan tätä tienkohtaa sinne ajaessa. Kuva ei tee oikeutta, mutta tuo tienpätkä on yksi kauneimmista mistä olen ajanut.




Mitäpä muutakaan kuin mansikoita ja kuplivaa! Niillä oli kiva aloittaa yhteinen ilta. 



Muutama sisustuksen yksityiskohta vierastalosta, jossa yövyimme.





Illan hämärtyessä saunoimme ja uimme meressä, jonka jälkeen isäntä sytytti grillin. Ilta oli kuitenkin sen verran viileä että nautimme herkuista sisätiloissa.


Saimme kaiken muun ohella nauttia grillatuista kesäkaalilohkoista ihanan yrttikastikkeen kera. Todella hyvää ja terveellistä! Tätä täytyy kokeilla itsekin.


Yön yli kestävissä vierailuissa on monen muun mukavan asian lisäksi kivaa se, että ehtii kerrankin jutella rauhassa ja pitkään ystävien kanssa.



Aamiaisen jälkeen lähdimme vielä pienelle veneretkelle kun kerran aurinkokin paistoi ja oli lämmintä.








Ystävien luota tulimme suoraan mökille viettämään mökin 15 v juhlia. Ilta sujui rapuja nautiskellessa. Nämä olivat kauden ekat ravut ja hyvää oli. Tänä vuonna ei taidakaan olla näiden rapujuhlien lisäksi kuin yhdet toiset rapujuhlat tiedossa. :)


Loppuloma mökillä meni risu- ja puusavottahommissa, todella tehokasta hyötyliikuntaa, ehdin toki myös käydä koiruuden kanssa pitkillä lenkeillä, poimia marjoja, lukea aurinkotuolissa, veneillä ja istua iltaa mieheni serkun perheen kanssa.




Odotan jo arkea ja normaalirytmiä, en niinkään pimeää ja kylmää syksyä, vaikka syksystä nautin muuten: voi kääriytyä paksuun huiviin ja tunnelmoida kynttilöiden valossa. Olen tosin sen verran kynttilä ja tunnelma -hullu, että polttelen kynttilöitä kesälläkin! :) Mutta summa summarum - eikö se ole onnistuneen ja rentouttavan loman merkki, että odottaa arjen alkamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti