torstai 11. elokuuta 2016

Elämäntaparemontti jatkuu

Kesäloma on ohi ja arki on taas alkanut. Nyt on aika palata myös elämäntaparemontin osalta takaisin tiukemmalle linjalle, jotta saan loput kilot pois. Lomalla lomailin myös elämäntaparemontin osalta hieman, lähinnä ruokien ja juomien suhteen, en liikunnan, kun kerrankin oli aikaa liikkua mihin aikaan päivästä vaan ilman aikatauluja. Mutta kiloissa ja housujen kireydessä kyllä huomaan tuon lomailun ruokien ja juomien suhteen. Painoa tullut juhannuksesta tähän päivään +2,4 kg eli nyt on pudotettavaa -7,7 kg. Tätä jatkan Cambrigde-ohjelman avulla.



Elämäntapamuutos, painonpudotus ja makeanhimosta tai minun kohdallani ehkä enemmän suolaisen ruoan himosta (esim. juustot) irtipääseminen ovat vaatineet uudenlaista ajattelutapaa. Aloitin projektin marraskuun alussa, ja aikaa tämä tulee vielä ottamaan, näin isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, ei fyysisesti eikä henkisesti. Vanhoista tavoista on todella vaikea päästä eroon, sen olen nyt todellakin huomannut, ja niinhin vanhoihin tapoihin on niin helppo mennä takaisin. Minulle varsinkin iltasyöminen on ollut ehkä aikojen saatossa tullut pinttynyt tapa, mutta myös korvike, jos ei ole ollut mitään tekemistä tai olen ollut allapäin, väsynyt, tylsistynyt tai stressantunut. Olen nyt opettelut syömään säännöllisemmin ja ravintoarvoltaan parempia ruokia, kuten myös pienempiä annoksia. Olen opettelut iltaisin tekemään jotain, kun alkaa tulla sellaisia ajatuksia päähän, että "ottaisinko palan juustoa, maistuisi nyt niin hyvältä", "tekisi mieli nyt napostella/syödä jotain", vaikka ei ole edes nälkä. Mitä sitten teen syömisen korvikkeena? Väritän värityskirjaa, luen kirjaa/lehtiä/blogeja, katson telkkaria, lähden koiran kanssa extralenkille, puuhastelen kotona jotain tai syön muutaman kirsikkatomaatin/mantelin/taatelin. 


Liikunnassa tuli juoksun osalta takapakkia polven kipeytymisen myötä, eli olen nyt toistaiseksi juoksukiellossa, kunnes kipu hellittää. Kävin eilen fysioterapeutilla ja sain nyt ohjeita liikkeistä, joita teen kotona viikon verran ennen seuraavaa tapaamista. Muuhun liikuntaan olen nyt saanut ohjeita, vinkkejä ja tsemppiä YourChoice -valmennuksen kautta ja olenkin nyt aloittanut kotijumpat. Ja  mietinnän alla on edelleen läheiselle kuntosalille liittyminen tai itseasiassa palaaminen.


Näillä eväillä jatketaan tästä eteenpäin kohti kevyempää kroppaa ja parempaa kuntoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti