sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Ihana kukkaworkshop Ihanassa Kukkasessa











Olin kaksi viikkoa sitten ystäväni kanssa kukkaworkshopissa Ihana Kukkanen -kukkakaupassa Kauniaisissa. Aiheena oli keväinen, boheemi ja runsas kimppu. 
Kukkakauppias Kirsi näytti meille ensin miten kimpun spriraalisidonta tehdään, sitten saimme meille valitut kukat eteemme ja vihreitä sai hakea oman tarpeen mukaan isoista saaveista. Kaikkien kimput näyttivät taas erilaisilta vaikka sävyt olivat samat utuisen mattaiset. Parituntinen vierähti nopeasti ja kimpun sitominen oli niin kivaa ja luovaa. Vaikka Kirsi kertoikin joitakin sääntöjä kimpun tekemiseen, niistä ei tarvinut nyt välittää jollei halunut, kun kimppu tuli omaan kotiin, ei myyntiin. 

Tämä oli toinen kertani Ihana Kukkasen -kukkaworshopissa. Edellisellä kerralla teimme asetelmat ruukkuun; tuosta workshopista voit lukea lisää tämän linkin takaa.

Ystäväni lähetti minulle perjantaina kuvan omasta kimpustaan, jota oli tuunannnut ja niin tein minäkin. Oli kuin olisi saanut uuden kimpun pöytään, kun asetteli hyvät kukat ja oksat uuteen järjestykseen; ja mustikanvarpuihin on auennut lehdet, katsotaan ilmestyykö niihin kukatkin vielä. 

Tälläinen parin tunnin kukkasessio sunnuntai-iltapäivänä ystävän kanssa oli oikein rentouttavaa ja ihanaa yhdessäoloa.  

Oletko sinä ollut kukkaworkshopissa koskaan? Jos et, niin suosittelen.

4 kommenttia:

  1. Olisi niin oma juttuni myös, enkä ole koskaan ollut. Niin ihania kukkasia ja kaunis kimppu. Sidonnan opettelusta on hyötyä - voi tehdä omansa koska vaan ja kesällä kesäkukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään ensisyksynä yhdessä kukkakurssille tuonne!

      Poista
    2. Kivaa ja eiköhän tilanne ole jo rauhoittunut syksyyn mennessä, jotta kursseja taas järjestetään! Ja nyt on jotain mitä odottaa.

      Poista