tiistai 20. joulukuuta 2016

Ravintola Salutorget





Söimme firmamme pikkujouluillallisen tänä vuonna ravintola Salutorgetissa joulukuun alkupuolella Kauppatorin kupeessa. Vanhaan pankkisaliin rakennettu ravintola tarjoaa klassista pohjoismaista ruokaa upeissa puitteissa. Olen käynyt Salutorgetissa monta kertaa sekä lounaalla että illallisella, kuten myös brunsseilla. Tämä lienee kertoo ravintolan tasosta, kun sinne aina palaan uudelleen, tasaisen varmaa laatua, mutta ei ehkä kovin yllätyksellistä, mutta joskus tuttu ja turvallinen on sitä mitä haluaa. 

Tällä kertaa söin alkuun pikkujouluihin sopivan kalalautasen, jossa oli sillikaviaaria, sianmätimoussea, tervasilakkaa ja graavattua lohta kera muutaman keitetyn perunan. Sillikaviaari ja tervasilakat olivat lautasen parasta antia. Pääruokana söin ankanrintaa, palsternakkapyreetä ja kermaista lintukastiketta. Ankanrinnan kypsyysaste oli täydellinen ja kermainen kastike kruunasi annoksen, vaikka en ole yleensä kermaisten kastikkeiden ystävä. Jälkiruoaksi valitsin suklaamarkiisia ja kirsikkasorbettia, kuinka jouluisen punainen annos ja mitkä makuyhdistelmät: suklaa ja kirsikka. 

Palvelu oli erinomaista ja alun pieni odottelu pöydässä ilman, että kukaan tuli kysymään alkujuomia, tuomaan ruokalistoja tai edes vettä kaatamaan, korvattiin upeasti tarjoamalla jälkiruoan kanssa Oodi vapaudelle -cavaa, joka on valmistettu shamppanjamenetelmällä. Juoma juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta ja muotitaitelija Katri Niskanen on suunnitellut pullon etiketin, ja siinä on naishahmo kunkin itsenäisyyden ajan vuosikymmenelle. Salutorgetin baarissa oli myös Katri Niskasen pukujen näyttely itsenäisyyspäivään asti, hieno idea sekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti