maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pizzeria Via Tribunali













Mökiltä palattuamme ja siellä reilun viikon kokkailujen jälkeen ei vaan jaksanut mennä kauppaan ja alkaa tekemään taas ruokaa, joten otimme jalat allemme ja kävelimme Senaatintorin kupeessa olevaan melko uutteen pizzeria Via Tribunaliin. Tunnelma aulabaarissa oli kuin konsanaan Napolissa tarjoilijan kertoessa meille että pöydän saamiseen menisi aikaa noin tunnin verran. No, emme halunneet jäädä kuumaan aulabaarin odottelemaan, vaan suuntasimme läheiselle Salutorgetin terassille nauttimaan ihanat mustikkaiset mocktailit.  Ja sitten takaisin aulabaariin hetkeksi odottamaan ja saimmekin pöydän noin 45 minuutin odottamisen jälkeen. 

Sisustus oli rento ja rosoinen. Ja siellä oli tuollainen baarikärry (neljäs kuva), 
josta olen viime aikoina haaveillut ruokailutilaamme. Ja tiedänkin erään kaupan, josta sellaisen voisi jopa löytää, joten suunta sinne seuraavaksi. Ja sitten itse pizzoihin. Listalla on 10 pizzaa ja jokainen niistä sellainen, jonka voisin syödä eli tiemme käy takaisin Via Tribunaliin varmasti. Tilasimme kaikki erilaiset pizzat, maistelimme niitä ristiin ja hyvää oli. Tarjoilu oli ystävällistä ja pizzojen tulo ei kestänyt kuin hetken, eiväthän ne olekaan lähes 500 asteen uunissa kuin alle minuutin. Hyvää kannatti odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti