perjantai 29. syyskuuta 2017

Cruising day
















Syysajelupäivä. Oli luvattu aurinkoista, kuivaa ja upeaa säätä. Aamu alkoi kuitenkin pilvisenä, ehkä jopa sumuisena, mutta pian aurinko tuli esiin ja säästä tuli mitä upein. 

Ajelimme Halosenniemeen taitelija Pekka Halosen ateljeemuseoon, opas kertoi taitelijan elämästä ja upeasta ateljeesta, jonka sijainti Tuusulajärven rannalla on mitä mahtavin. Sieltä ryhmämme matka jatkui Lotta-museoon, jossa meillä oli myös lyhyt opastus ja omatoiminen kierros itse museossa ja puutarhasssa, täällä nautimme myös kahvit Lottakanttiinissa. Olen käynyt joskus teini-ikäisenä tuolla Halosenniemessä, mutta oli todella mielenkiintoista käydä nyt uudelleen. Tuusulassahan on monia mielenkiintoisia paikkoja missä käydä, sopivat oikein hyvin Suomi100-juhlavuoden aikana tutustuttaviksi.

Sitten ajelimmekin pidemmän matkan ihania, kiemuraisia "maalaisteitä" syysmaisemissa Hirvihaaran kartanoon lounaalle.

Syysajelun järjesti autokerho johon kuulumme, osallistuimme nyt ensimmäistä kertaa tähän aktiviteettiin, mutta ei varmasti viimeistä kertaa. Oli myös kiva tutustua muihin kerholaisiin ja ensi kerralla tuntee sitten joitakin jo nimeltäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti