sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Talvimökkeily ja rauhoittuminen
















Viime syksy oli ehkä kiireisin ikinä töiden kannalta, meni myös monta viikonloppua töiden parissa - mutta nämä ovat näin yrittäjän kannalta tietenkin vain positiivisia asioita. Sitten oli paljon omia menoja ja harrastuksia, tapaamisia kavereitten ja ystävien kanssa sekä jos jonkinlaista pientä kekkeriä siellä sun täällä. Oli myös ikäviä ihmissuhdedraamoja, jotka olen nyt omalta osaltani käsitellyt loppuun ja jättänyt taakseni, mutta jotka kuluttivat henkisesti erittäin paljon.

Joulun jälkeiset välipäivät olivat lähestulkoon ainoat päivät kalenterissa kun siinä ei ollut merkintöjä ja se tarkoitti meille mökille lähtöä lepäämään ja rauhoittumaan, nukkumaan, ulkoilemaan, nauttimaan hiljaisuudesta, saunomaan. Kaksi päivää ja kaksi yötä mökin rauhassa teki niin hyvää, pysäytti ja puhdisti omaa oloa oikein kunnolla.

Uusi vuosi on alkanut uusin ajatuksin, toivein ja tavoittein. Otan enemmän omaa aikaa itselleni. Jatkan yhden etätyöpäivän pitämistä viikossa mahdollisuuksien mukaan. Etätyöpäivän aloitan liikunnalla, ehdin silloin myös siivoilla ja laittaa paikkoja kuntoon kotona, saan kaipaamani yksinoloa ja hiljaisuutta sekä tehtyä töitä, jotka vaativat enemmän miettimistä ja suunnittelua. Etätyöpäivänä ehtii myös kivasti näin talvella valoisaan aikaan koiraherran kanssa kävelylle.

Opettelen tänä vuonna sanomaan myös ei. Syksyllä huomasin, että vastasin kaikkiin kutsuihin ja menoihin kyllä, mutta se oli kaukana hyvästä ideasta. Kivoja tilaisuuksia, tapahtumia ja tapaamisia, mutta aivan liikaa. Kun oli vapaailta kotona, olin niin totaalisen väsynyt, että jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla ja tuijottaa ruutua. Liikunta jäi vain päivittäisiin koiralenkkeihin ja syöminenkin oli mitä sattuu, kun en vaan jaksanut. Viikonloputkaan eivät auttaneet palautumisessa kun nekin olivat täynnä ohjelmaa. Kalenterin katsominen eteenpäin alkoi ahdistamaan ja odotin vain että vuosi 2018 loppuu.

Ja loppuihan se ja uusi vuosi 2019 alkoi paremmissa tunnelmissa.

Myös somettamisen vähentäminen kuuluu tämän vuoden tavoitteisiini. Joka asiasta ja tapahtumasta, tekemisestä, tunnelmasta ja ruoka-annoksesta en aio ottaa kuvaa tai jos otan, niin mietin onko sen jakaminen välttämätöntä. Tuskin. Ensimmäinen viikko on ainakin sujunut hyvin, tuntunut hyvältä ja vapauttavalta. Tämä tarkoittaa sitä että itse en myöskään selaa instagramia/facebookia koko ajan ja joka välissä. Aikaa jää niin paljon muuhun, vaikka vain ikkunasta ulos tuijottamiseen.

Vuoden 2019 teema on todellinen hyvinvointini. Olen ilmoittautunut pilates-kurssille sekä myöhemmin keväällä alkavaan juoksukouluun. Kuntosali kotitalomme alakerrassa on ollut jo ahkerassa käytössä kahvakuula- ja trx -treenien parissa. Myös jooga ja uinti satunnaisesti kuuluvat liikuntalajeihin joita haluan jatkaa. Vaikka tuo liikuntamäärä saattaa kuulostaa paljolta, niin se tarkoittaa kuitenkin vain 2-3 kertaa viikossa ja enempään en pyrikään.  Onneksi tykkään liikkua aamuisin, ja kun herään aina ajoissa, niin ehdin hyvin ennen töihinkin menoa käydä vaikka tuossa alakerran salilla tekemässä 30 minuutin kahvakuulatreenin.

Ja kalenterin pitäminen mahdollisimman tyhjänä viikkotasolla on yksi avain asia. Olemme sopineet mieheni kanssa tämän kalenteriasian yhdessä ja jokaisesta kutsusta johonkin neuvotellaan ja mietitään yhdessä mennäänkö, miltä ympäröivät päivät näyttävät ja onko "kutsun tapahtuma" sellainen että siitä myös jotain saamme, onko sen esittäneet ihmiset sellaisia kenen kanssa haluamme viettää aikaa, myös vastavuoroisesti, mikä on myös äärimmäisen tärkeää.

Nukkuminen. Pyrkimyksenä mennä joka ilta nukkumaan samaan aikaan. Myös viikonloppuna. Ja herätä samaan aikaan, myös viikonloppuna. Unirytmi pysyy samana ja tasaisena. Nyt jo huomaa eron, viikon jälkeen.

Syöminen. Tasaisin välein. Sokerit ja vehnät pois. Ero omassa olossa on huima joulun sokerin ja vehnän yliannostukseen jälkeen jo nyt. Hyviä välipaloja, niin isompi nälkä ei pääse yllättämään.

Hyviä kirjoja ja leffoja. Taidetta. Hyviä ravintolakäyntejä. Matkoja lähelle ja kauas. Ja toki myös mökkeilyä näin talvellakin silloin tällöin, kunnes kevät ja kesä koittaa.

Siinäpä niitä. Ei mitään uutta eikä mitään kovin vaikeaa, kun on vain päätöksen tehnyt, että haluaa voida paremmin.

Hyvää alkanutta vuotta ja blogillekin on tarkoitus antaa aikaa taas!


2 kommenttia: