lauantai 19. tammikuuta 2019

Ravintola Garden by Olo - moderni bistro Helsingissä


Garden by Olo  on palkitun ravintola Olon "takatasku". Vastapainona Olon hillitylle eleganssille, Garden tarjoaa vielä rennommalla ilmapiirillä varustetun bistron. 

Tila on kaupunkipuutarhamainen, jossa voi kuvitella olevansa keski-eurooppalaisen parisataa vuotta vanhan talon sisäpihalla. Ympäröivien talojen parvekkeet aukeavat sisäpihalle, muutama iso viherkasvi tuo luontoa sisään, vain kaupunkipulut puuttuvat lasikaton alta. Mikä on kuitenkin ehkä hyvä asia!

Ruoka on rehevää, bistromaista, eurooppalaista pohjoismaalaisilla mauilla, sesongit huomioiden. 

Olimme Olo by Gardenissa Uudenvuodenaattona aika ex-temporee kahden ystäväpariskunnan kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli olla mökillä, mutta työasioiden takia piti kuitenkin tulla töihin vuoden viimeiseksi päiväksi ja sitten alkoi armoton googlettaminen mihin ravintolaan vielä mahtuisi kuuden hengen seurue. Tätä ennen lähes jokainen vuodenvaihde olemme kutsuneet ystäviä meille, mutta tänä vuonna ravintolailta onnistui jo senkin takia että tytär vietti illan meillä kotona poikakaverinsa kanssa Luca-koiran seurana, joka on alkanut taas pelkäämään raketeista tulevia kovia ääniä. Olipa tarkoitus jäädä Senaatintorille raketteja katselemaan illallisen jälkeen, mutta sää oli niin kammottava, että kävelimme nopeasti kotiin ja olimmekin juuri sopivasti kahdentoista aikaan kotisohvalla katsomassa Senaatintorin rakettinäytöstä telkkarista. Niin paljon mukavampaa! :)

Ruoka oli herkullista ja kaunista, annokset onnistuneita. Kuvassa pääruoka-annokseni: pitkään haudutettua häränniskaa, raitajuurta ja kukkakaalia.

Muuta en kuvannut enkä jakanut kuvia muutenkaan koko iltana kuin yhden. Kaikesta saa paljon enemmän irti, kun ei koko ajan kuvaa ja mieti kuvien jakamista oli kyseessä sitten ruoka-annos, kaunis auringonlasku tai luminen maisema. Yritän tallentaa muistot mieluummin makunystyröihin ja verkkokalvolle. Viime keväänä olimme Suomen kokkimaajoukkueen harjoitusillallisella ja siellä ei saanut kuvata. Olin ensin että "voi ei, onpa tylsää", mutta sitten olinkin helpottunut, että ei "tarvinut" ottaa niistä upean näköisistä annoksia kuvia ja sain vain nauttia herkullisista annoksista ja seurasta. Kerrassaan vapauttavaa! ;) 

Aurinkoisen talvista viikonlopun jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti