sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Panosta ja pihistä - muutokset omassa kulutuskäyttäytymisessä


Aloitin vuoden alussa muuttamaan kulutuskäyttäytymistäni. Mietin tarkemmin mihin haluan käyttää rahani, miten voin vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja mihin panostan ja mistä pihistän. 

Vaatteet - olen ostanut kaikki vähät tänä vuonna hankkimani vaatteet joko kirppareilta tai alennusmyynneistä. En siis aio ostaa tänä vuonna yhtään täysihintaista uutta vaatetta. Hyvin on sujunut ja jatkan tätä varmasti tämän vuoden jälkeenkin. Uutena ostan vain tarvittaessa alusvaatteet, sukat, kengät ja treenivaatteet, mutta näitäkin kaikkia löytyy tarvittaessa alesta. Mitään uutta vaatekaappiin en tarvitse, siellä on paljon vaatteita joita en ole käyttänyt aikoihin, olen myös pyrkinyt keksimään uusia tapoja yhdistellä vaatteita. Ja korjauttanut tai muokannut myös ompelijalla muutamaa vaatekappaletta. Ja löytyy sieltä myös vaatteita, jotka ei mahdu päälle, mutta katsotaan josko ne vielä mahtuisivat vuoden sisällä päälle, ja jos ei, niin sitten laitan ne kiertoon. - pihistä - 

Palvelut - hemmottelen itseäni erilaisilla palveluilla: hieronnat, kasvohoidot, jalkahoidot ja kampaaja. Ihanan hoidon tai hieronnan jälkeen on hyvä olo, mieli on rauhallinen ja rentoutunut. Näin myös tuen tämän alan yrittäjiä. - panosta -

Liikunta - liikkua voi myös ihan ilmaiseksi kävelemällä, juoksemalla, pyöräilemällä, hiihtämällä, lihaskuntotreeniä voi tehdä kotona tai näin kesäaikaan ulkona jossain sopivassa paikassa ja nauttimalla muuten luonnossa olosta. Kesällä on tarjolla myös paljon ilmaisia puistojumppia, niihinkin olisi tarkoitus mennä. Olen myös valmis maksamaan ohjatuista liikuntahetkistä, mutta en sitoutumaan liikuntakeskukseen kuukausimaksajaksi. Haluan liikunnan olevan nautinto, en pakkopullaa "kun jäsenyys on maksettu, niin pakko käydä" -tyylistä. Onneksi monessa joogapaikassa voi maksaa kertamaksulla, kuten myös esimerkiksi ohjatut porras- tai sauvakävelylenkit voi maksaa kertaluonteisesti. Vaihtoehtoja siis on. - pihistä ja panosta -

Ruoka - enemmän kasviksia, vähemmän lihaa. Tämä on hyväksi omalle terveydelle kuten myös ilmastolle. Vaatii muutosta tehdessä vähän enemmän miettimistä ja suunnittelua, mutta kun on päässyt hyvään alkuun, niin sillä tiellä on helppo pysyä. - panosta -

Tavarat - hankin vain tarpeeseen, tällä hetkellä pääasiassa mökille tulee tehtyä tavarahankintoja ja nekin tarpeeseen pikkuhiljaa, kun näemme mitä siellä tarvitsemme ja mikä tuo käytännöllisyyttä toimintoihin. Teemme myös itse paljon, korjaamme vanhaa ja rakennamme uutta. Kotiin ei ole suunnitelmissa mitään uusia hankintoja tällä hetkellä, kun emme tiedä kauanko tässä asunnossa asumme, niin en halua panostaa tänne niin paljon. - pihistä -

Matkat - yhdistämme lähes aina työ- ja lomamatkat. Näin säästämme ilmakehää lentämällä vain kertaalleen kahden sijaan. Kohteessa liikumme pääosin aina jalkaisin. Matkoilta en osta yleensä mitään, jotain pientä lukuunottamatta, mutta en ainakaan mistään sellaisista liikkeistä mitä on täälläkin. Emme käy ketjukahviloissa- tai ravintoloissa, suosimme pieniä yksityisiä paikkoja. Nautimme museoista, puistoista, yleisesti vain kohteen tunnelmasta, käyn matkoilla usein myös jossain spa-hoidossa rentoutumassa. Enemmän kokemuksia kuin kuluttamista.  - pihistä -

Kirjat ja lehdet - ostan vain ns. tietokirjoja, esim. keittokirjoja, mutta kaikki lukuromaanit lainaan kirjastosta. Suuri muutos meillä, kun ennen ostimme kaikki kirjat. Mieheni lukee e-kirjoja, itse en ole siihen vielä taipunut, tykkään kirjan tuoksusta ja sen pitelemisestä kädessä. Luen paljon blogeja, joten senkin takia kirjat kirjoina. Ja kirjastot on ihania paikkoja. Tällä hetkellä käyn pääsääntöisesti Rikhardinkadun kirjastossa, joskus Oodissa. Kirjakaupat ovat ihania, ja niissä on kiva käydä fiilistelemässä. Lehtien suurkuluttaja olen, ostan sekä irtonumeroita että joskus tilaan jonkin pätkän.  - pihistä - 

Olisi kiva kuulla mihin asioihin sinä panostat ja mistä pihistät? Ja teetkö sen omaksi parhaaksi vai ilmaston takia? 

Sateisin sunnuntaiterveisin,
Johanna


6 kommenttia:

  1. Tiedätkö, olisin melkein voinut listata kaikki mainitsemasi asiat ihan samalla tavalla - vain mökki meiltä puuttuu, joten semmosiakaan hankintoja ei tarvitse tehdä.
    Jatketaan samaan malliin - näin on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinulla on samoja ajatuksia ja tekoja. Jotenkin on keveämpi olo henkisesti ja hyvä mieli muutenkin, kun on jo saanut pidemmän aikaa panostettua tiettyihin asioihin. Parannettavaa löytyy varmasti vieläkin monesta asiasta, niihin voisin palata loppuvuodesta. Jatketaan näin!

      Poista
  2. Hyviä ajatuksia ja monessa huomaan miettiväni kuten sinä. Lentomatkat on sellainen, mistä en suostu joustamaan. Nyt on vihdoin mahdollisuus matkustaa myös vaikkapa ilmojen mukaan, ja me asumme niin kaukana ettei millään muulla pääse vaikkapa lämpimään. Kotimaanmatkailu ei ole meille vaihtoehto, ollaan mökillä niin paljon, eikä tee mieli reissata täällä - ainakin nyt on näin.

    Just eilen kirjoitin pienen sisustusjutun ja huomasin sitä kirjoittaessni että moni esine olikin kirppikseltä tai kierrätyskeskuksesta hankittu. Ja ainakin tässä tapauksessa sain ihan uniikin asetelman aikaiseksi :)

    Meilläkin on lisätty kasvisten määrää huomattavasti ja olen huomannut pyöritteleväni niitä samoja hyviä reseptejä kerrasta toiseen, se helpottaa kivasti ruokien miettimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, meilläkin kotimaan matkailu suuntautuu mökille, eipä juuri muualle, paitsi talvella saatamme ottaa "äkkilähdön" vaikkapa Turkuun tai Tampereelle, kun tuntuu että jotain piristystä kaipaa arkeen. Ja kuinka hyvä mieli tulee siitä kun voi tehdä löytyjä ihan omasta kaapista, koskien pieniä sisustusesineitä tai vaatteita.

      Jatketaan samaan malliin!

      Poista
  3. Taas aivan samoilla linjoilla! Kirjoja en ole itselleni hankkinut kuin pari sitten viimeisen muuton, jolloin myös luovuin monista kirjoista perustamalla taloyhtiöömme kierrätyshyllyn. Kirjaston suurkuluttajaksi olen siis palannut. Kierrätyshylly tulee tsekattua harvase päivä, ja monta juttua on sieltä kulkeutunut myös meille päin. Ylipäänsä on helpottanut tavarasta luopumista, kun on huomannut vanhan kampsunsa lähteneen vauhdilla kiertoon jonkun toisen käyttöön.

    Viime viikolla olin kantoapuna naapurille, joka teki ihania mööbelilöytöjä Kierrätyskeskuksesta, ja taidan itsekin suunnata sinne kun täytän partsille tulleen tyhjän kolon. Perheestä puolikkaan vältellessä lihaa on ruokavalio rukkautunut vuoden varrella hyvin kasvispainotteiseksi ja proteiinit otettu muualta kuin lihasta.

    Lauantaina ihastelin neidin lukuisia Siivouspäivä-hankintoja; sylillinen tosi kivoja vaatteita vajaalla parilla kympillä!!! Eilisellä maitokauppareissulla taisi autokin allani vaihtua hybridiksi :) Jatkossa täytynee käydä kyllä maidot hakemassa taas muualta kuin kauppakeskuksesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän taloyhtiön kuntosalilla on kierrätyshylly sekä lehdille että kirjoille ja hyödynnän sitä todella paljon. Äidinkin kanssa aina vuorotellen tilataan Kodin Kuvalehteä ja Kotiliettä, jonka jälkeen lehdet lähtevät vielä siskolle tai vanhusten palvelutaloon.

      Näillä hyvillä valinnoilla jatketaan ja tsempataan siinä missä vielä voidaan!

      Poista