sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Lauantaipäivän menoja - Musiikkitalo ja The Cock



Toissa lauantaina oli ohjelmassa Musiikkitalossa konsertti, jonka olin ostanut meille yhteiseksi joululahjaksi. Ja ei mikä tahansa klassinen konsertti, vaan Schönnbrunnin linnanorkesterin kiertuekokoonpanon esittämä Uudenvuoden Wieniläiskonsertti. Juuri se joka tulee aina uudenvuodenpäivänä telkkarista ja joka kuuluu ainakin meidän ohjelmaan vuoden ensimmäisenä päivänä. Televisioitu konsertti on jo kansavälinen instituutio, jonka tunnelma on ainutlaatuinen. Ja niin oli tämäkin konsertti todellinen elämys, vaikka Musiikkitalon konserttisalia ei oltukaan koristeltu kauniin kukkasin, niin kuin Schönnbrunnin linnan konserttisali. Tästä tulkoon perinne meille, ja haaveilenpa pääseväni joskus Wieniin tämän konsertin kokemaan, ei vain kuuntelmaan, vaan todella kokemaan.

Konsertista jatkoimme iltaa ravintola The Cockiin Kasarmintorin kulmalle ystävien kanssa ex-temporee illalliselle. Kiva, rento kortteliravintola. Kuvissa syömäni punajuuri-kvinoa-lehtikaalisalaatti ja jälkiruoaksi nautittamani espresso martini.

Kiva lauantai, joka piti sisällään omaa aikaa (aamun pedikyyri), yhteistä aikaa mieheni kanssa (konsertti) ja ystävien kanssa aikaa illallisen merkeissä. Sopiva tasapaino vaikka olikin monta juttua koettavana yhtenä päivänä!

Leppoisaa sunnuntaipäivää lumimyräkästä huolimatta tai juuri sen takia!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti