torstai 16. heinäkuuta 2015

Matkanteon luksusta

Vihdoinkin taas kotona omalla lempipaikallani parvekkeen sohvalla! Vaikka matkailu on ihanaa, niin on kotona oleminenkin ihanaa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä raskaampana koen itse matkanteon. Perillä olo on asia erikseen, en niinkään kärsi aikaerosta kohteessa, en idässä enkä lännessä. Mutta varsinkin pitkät matkat eri aikavyöhykeelle monien lennonvaihtojen kanssa tuntuvat nykyään raskailta, ja meillä on viime aikoina ollut vielä monta jännitysmomenttia ehdimmekö jatkolennolle vai emme, aina emme ole ehtineet ja mitä siitä seuraa: lisää hotelliöitä ja järjestelemistä, epätietoisuutta ja lisää matkapäiviä.




Lasit hääpäiväshampanjaa kentällä.

Matkatekoa helpotamme joskus lentämällä pitkät lennot business luokassa, se auttaa vähän helpottamaan matkanteon raskautta, kun pääsee kunnolla pitkälleen lennon aikana nukkumaan, varsinkin jos on yölento ja olisi hyvä nukkua. 

Toki se kaikki muu luksus business luokassa tekee matkasta myös mukavamman ja tuo elämään sitä pientä ylellisyyttä, jota me kaikki tarvitsemme joskus, tavalla tai toisella.





Menolennolla oli Kari Aihisen suunnittelema Summer Signature Menu.



Lasi shampanjaa ja soijamarinoitua siikaa ja parsaa.



Kylmäsavustettua lohta, kermaviiliperunaa, punasipuli-mallasleipävinegrettea, vihreää salaattia.

Pääruokana oli  karitsan entrecote, punaviiniyrttikastiketta, paahdettuja kasviksia ja ohrattoa.

Jälkiruoaksi juustoja, suklaakonvehteja, macaron-leivoksia tai jäätelöä.

Alkuruokavaihtoehtoja oli kaksi (joista yllä valitsemani), pääruokavaihtoehtoja oli kolme (joista yllä valitsemani) ja jälkkäreitä nuo neljä tuossa yllä lueteltua. Kaikki ruoat olivat oikein herkullisia ja maistuvia.

Onhan se mukavampaa syödä kun on tilaa enemmän, on oikeat lautaset ja lasit käytössä ja palvelu pelaa paremmin kuin turistiluokassa, sielläkin kyllä monet pitkätkin lennot lentäneenä tiedän mitä se on ja osaan nauttia business luokassa matkustamisesta sitäkin enemmän kun sinne silloin tällöin pääsen. Ja kyllähän 20 v hääpäivän kunniaksi oli mukava nauttia pienestä luksuksesta.

Pieni luksus elämässä tekee hyvää silloin tällöin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti