keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hyvänolonanalyysi

Tein itselleni hyvänolonanalyysin aloittaessani elämäntapamuutosta. Mietin ensin mikä olisi hyvänolon painoni. Asetin tavoitteen siihen ja tein aikataulun. Nyt on kolmas viikko menossa ja alku on ollut hyvä ja  lupaava, mutta osin myös vaikeakin, toki se olikin tiedossa, mutta vaikeuksista on selvitty kannustavien ystävien ja perheen ansiosta ja kovalla itsekurilla. Painon pudottamiseen ja sen hallintaan liittyy tietenkin ruoka, kuten myös mielihalujen tunnistaminen ja niiden ohittaminen, oman kehon kuunteleminen ja nälän aistiminen. Ruoan suhteen tein suurimmat muutokset. Tavoitteena syödä maukasta ja ravitsevaa ruokaa rennolla otteella, mutta täytyy muistaa myös herkutella kun on juhlan hetki. Tästä enemmän myöhemmin ja terveellisiä ohjeitakin on tulossa.

Toiseksi mietin tavoitteen kunnon kohottamiselle. Liikkunut olen aina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Nyt haluan liikkua tasaisesti koko viikon, koko kuukauden, koko vuoden, koko lopun elämääni. Mietin miten haluan kuntoilla, liikkua, kuinka paljon kerrallaan ja kuinka usein, yksin vai seurassa, mitä tavoittelen liikkumisella. Haluan kuntoni niin hyväksi, että jaksan tätä perusarkea ilman kauheaa väsymystä, liikunnan tuomaa iloa unohtamatta. Tukilihasten vahvistamista, jotta ei tulisi selkä- ja niskavaivoja, kun kuitenkin teen istumatyötä ja ikää kertyy koko ajan, onneksi minulla on käytössä sähköpöytä, niin osan päivästä voin työskennellä seisten. Haluan myös kiinteytyä. Myös lepopäivät on muistettava pitää, uusia lajeja on kiva kokeilla ja myös tehdä kehoa huoltavia harjoituksia, mitkä usein huoltavat myös mieltä.



Kolmanneksi asetin tavoitteen, että yöunien on parannuttava, unenlaatu kun vaikuttaa niin moneen asiaan kropassa ja koko jaksamiseen. Yöunien laatu on parantunut huomattavasti jo näiden muutaman viikon aikana. Nukun useimmiten nyt läpi koko yön, ilman ärsyttäviä heräämisiä aamuyöstä, jolloin yleensä koko maailma vielä kaatuu päälle. Tässä onkin yksi tavoite jo lähes saavutettu. Lisäksi varsinkin näin vuoden pimeimpään aikaan, aina ennen kotiin tullessani tuli mentyä sohvalle torkkumaan. Nytkin menen sohvalle vaikkapa lukemaan, mutta en nukahda, ei edes oikeastaan väsytä.

Neljänneksi tavoittelen mielenrauhaa ja mielenvoimaa. Henkistä hyvinvointia, ihania hetkiä, pieniä nautintoja, rauhallista oloa, vähemmän huolta ja stressiä. Aikaa itselle. Aikaa parisuhteelle. Aikaa ystäville. Aikaa perheelle. Rentoutta ja huolettomuutta niin itseni kanssa kuin kuin äitinä ja puolisona. Haluan vielä unelmoida tulevaisuudesta, tehdä rohkeita päätöksiä ja valintoja elämän suhteen.



Pienikin onnistuminen motivoi sekä antaa voimia ja tsemppiä jatkaa eteenpäin vaikeista hetkistä huolimatta. Minä pystyn tähän. Sinä pystyt myös. 

Loppuun muutama käytännön vinkki miten saa helposti 500 g kasviksia kasaan päivässä: 

  • pari desiä tuoresalaattia- tai raastetta, esim lounaalla tai päivällisellä
  • 1 tomaatti
  • 1 porkkana
  • pari desiä marjoja, esim aamulla tai iltapalana
  • 1 hedelmä
  • pari desiä lämpimiä kasviksia, esim lounaalla tai päivällisellä

Kuunnellaan omaa kehoa ja mieltä, ja toimitaan sen mukaan. 
Mikä on sinun oma hyvänolonanalyysisi?

3 kommenttia:

  1. Katkeamaton yöuni, siinä munkin tavoitetilani! En nuku päikkäreitä ja silti aamuyöt valvon. Miten onnistuit korjaamaan tilanteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän ruokaa kaikenkaikkiaan (se mun projektijuttu siis) - ei muuta! Tää on niin juhlaa. Viimeksi tainnut nukkua tällä tavoin melkein 18 v sitten eli ennen raskautta, jonka jälkeen onkin ollut kovin raskasta nukkumista syystä tai toisesta.

      Poista