sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Aprikoosi-saksanpähkinäsämpylät












Nämä tälläiset leipomisohjeet ovat ihan parhaita, joissa taikina tehdään jo edellisenä iltana jääkaappiin ja seuraava aamuna vaan muotoillaan, paistetaan ja nautitaan! Sunnuntaiaamuisin kun kellään ei ole menoa eikä olla yleensä kukaan lähdössä mihinkään, ainakaan ennen puoltapäivää, on ihana laittaa sämpylät uuniin ja odotellessa keittää kuppi teetä sekä sytytellä kynttilät.

Tarvitset:
1 rkl kuivahiivaa
5 dl ruis(sihti)jauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna 
12 kuivattua aprikoosia pienittynä
4 dl kylmää vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa

Sekoita illalla kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja hunaja. Taikina on tahmeaa. Peitä kulho kelmulla ja laita yöksi jääkaappiin. 
Jauhota pöytä aamulla ja kumoa taikina siihen. Painele taikina suorakaiteenmuotoiseksi levyksi ja taita se vielä pitkittäin kaksin kerroin. 
Ripottele päälle vähän vettä (pinnasta tulee rapea!) ja jauhoja (pinnasta tulee kaunis!). Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen ja anna taikinan levätä uunin kuumenemisen ajan. Leikkaa taikina paloiksi. Nostele palat leivinpaperin päälle uunipellille ja laita pelti uuniin, paista noin 15-20 minuuttia. 

Anna jäähtyä hetki, jos maltat ja herkuttele sunnuntaiaamun rauhassa!

ps. alkuperäinen ohje Kotivinkki-lehdestä

2 kommenttia:

  1. Ihastelin sämpylöitä jo Instagramissa, kiva, kun laitoit ohjeen tänne. Täytyy kokeilla viimeistään ensi viikonloppuna :)

    VastaaPoista