sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Loman jälkeistä elämää












Loman jälkeinen elämä: matkalaukut purettu, pyykkiä pesty monta koneellista, jääkaappi täytetty, ruokaa tehty, heräilty aamuyöstä jetlagin takia ja pari päivää käyty töissäkin ennen viikonloppua. 
Ihana arki, mutta myös ihana loma, kun sängyt pedattiin, hedelmät pilkottiin toivomusten mukaan aamiaisella ja munakas paistettiin valmiiksi, aurinkopedille kannettiin haluamani hedelmäjuoma, hieronnassa pystyi käymään joka päivä kun alkoi paikkoja kolottamaan, syöty muiden valmistamaa ruokaa...

Tammikuussa mennään selkeästi kohti valoa ja kevättä, ainakin henkisesti, vaikka onkin täysi talvi. Kotiin ostin heti kauniita keltaisia tulppaaneita, kynttilöitä ja takkaa on ihana polttaa, olen myös suunnitellut ja ostanut raaka-aineet ensiviikon ruokiin, jotta aikaa jää myös muulle kuten liikunnalle, bloggaamiselle ja lukemiselle. Onneksi lunta on edes nimeksi, tekee illat vähän valoisimmiksi ja metsässä oli Luca-labbiksen kanssa niin kiva kävellä eilen ennen saunaa. 

Ensiviikosta on tulossa kiva arkinen viikko ennen seuraavaa lomaviikkoa, on tiedossa yllätystä ystävälle, liikuntaa, blogiin on tulossa ainakin juttua uusista kosmetiikkalöydöistä ja ehkä jokunen ruokaohjekin.

Leppoisaa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti