perjantai 25. elokuuta 2017

Didrichsenin taidemuseo - muotitaitelija Jukka Rintalan näyttely
















Näin kun arki on alkanut, niin sunnuntait ovat parhaita päiviä museoissa ja näyttelyissä kiertämiseen. Yleensä käyn niissä itsekseni, se on minulle sitä omaa arvokasta aikaa, aikaa ajattelemiseen, aikaa hengähtämiseen ja ajatusten kokoamiseen tulevaa viikkoa varten, mutta toki seurassakin on hauska katsella taidetta ja nauttia kupponen teetä sen päälle museokahvilassa. 

Museokahviloissa ja -kaupoissa voi toki käydä muutenkin ilman näyttelyyn menemistä, kaupoista voi tehdä mm. kivoja lahjalöytöjä. Ja vielä näin kesäaikaan, monissa museoissa on myös kivat (veistos) puutarhat joissa käyskennellä tai rantalaituri meren äärellä kuten viime sunnuntaina käymässäni Didrichsenin museossa. Kierroksen jälkeen oli niin mukava mennä hetkeksi laiturille nauttimaan vielä lämpimästä elokuun iltapäivästä ja kuunnella laineiden liplatusta. Itse Didrichsenin taidemuseon rakennus on jo nähtävyys, kuten lähes kaikki museorakennukset. 

Museossa oli muotitaitelija Jukka Rintalan upeita iltapukuja, koruja, maalauksia ja luonnoksia esillä (näyttely loppuu jo 27.8.). Ja sattuipa sopivasti, että taitelija itse oli maalaamassa pukuvedoksia yhdessä salissa. Oli hieno nähdä miten luonnos syntyi, ikäänkuin tuosta noin vaan.


Rohkeasti vaan museoita ja näyttelyitä kiertämään, vaikka itse taiteesta ei niinkään ymmärtäisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti