keskiviikko 9. elokuuta 2017

Vallisaari


















Otin taas yhden puolikkaan päivän vapaaksi töistä kun aurinko paistoi ja lähdimme Vallisaareen tutustumaan, joka oli yksi kesän 'to do' -listalla oleva paikka. Saareen menee kaksikin eri lauttayhteyttä ja merimatka olikin ehkä parasta antia koko reissulla. 

Saaressa kiertää noin kolmen kilometrin pituinen hiekkatie, jonka varrella on kymmenkunta opastaulua, jotka kertovat Vallisaaren tarinaa ja historiaa sekä juuri siinä kohdassa olevasta näkymästä tai nähtävyydestä. No, ei siellä niin paljon ollut mitään nähtävää verrattuna esim Suomenlinnaan, mutta luonto oli kerrassaan upea ja näkymät erilaiset Helsingin suuntaan kuin muista saarista. Saaressa on myös ravintolapalveluita, tarjolla oli jäätelöä, lettuja, salaatteja, keittoja ja hodareita merenrannassa, jossa on myös vierasvenesatama oman veneen omaaville. Opastettujakin kierroksia järjestetään, silloin saa varmasti paljon enemmän irti saaren historiasta kuin lukemalla itse.

Ihania elokuun päiviä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Olin saaressa muutama vuosi sitten kun sitä ei ollut vielä avattu yleisölle. Opas oli valtavan innostunut paikan historiasta ja tulevaisuuden suunnitelmista, joten kierros oli huiman antoisa. Kotiin palattuani kävi myös ilmi että ystäväni oli aloittanut siellä koulutiensä, ja tämä jätti päivästä erityisen kivan fiiliksen, olinhan seisoskellut entisen opinahjonsa kulmilla ja katsellut kapeaa kannasta jota ekaluokkalaisen oli fillaroinut kotoa Kuninkaansaaresta koululle. Nyt pitäisi seilata katsomaan miten tuolloin rakenteilla tai suunnitelmissa olleet kahvilat ym ovat elävöittäneet paikan. Tuolla oli hyvä tilaisuus jälleen kerran ihmetellä miten monipuolinen ja upea kaupunki Helsinki onkaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seilaa ihmeessä katsomaan uudelleen saarta, huimia paikkoja täällä meillä on ja kiva kun uusiakin avataan vähitellen tuollaisista suljetuista paikoista.

      Poista