perjantai 3. marraskuuta 2017

Fitforfifty - kokonaisvaltainen elämys Altaalla




Olen käynyt uimassa, harvakseltaan, mutta kuitenkin. Uimahalleissa uimisesta en ole koskaan oikein pitänyt, monestakin syystä. Silloin uin useammin kun tytär vielä harrasti kilpauintia, kun oli helppo mennä hänen treenien ajaksi itsekin uimaan. Nyt olen innostunut vähän enemmän uimisesta tai lähinnä siitä kokonaisvaltaisesta kokemuksesta minkä saan kun käyn Allas Sea Poolilla uimassa. Hankin sinne keskustaan muuttaessamme 10-kerran rannekkeen ja Allas kun sijaitsee kävelymatkan päässä, niin kynnys lähteä on aika matala. 

Sain taas tällä viikolla aiemmin nauttia kokonaisvaltaisesta elämyksestä Altaalla.

Saunominen ja merelle tuijottelu ikkunasta ulos. Vaikka pimeää jo olikin, mutta Suomenlinnan lautan ja Kaivarin talojen valot sinne kuitenkin näkyivät. Kerrankin oli hiljaista porukkaa saunassa ja sain vain nauttia lämmössä olosta. 

Pyyhe päällä kylmässä (asteet nollassa) kävely lämpimään uima-altaaseen kaupungin valojen loistaessa taustalla. 

Uiminen höyryävässä vedessä pimeässä illassa. Lähes maagista. Taustalla vain kaupungin äänet ja veden loiskinta. 

Uimisen ja saunomisen jälkeen päätin vielä istahtaa Allas Cafen kynttilöin valaistulle hämärälle puolelle soljuvan jazzmaisen musiikin soidessa taustalla juomaan pannullisen vihreää teetä ennen kuin kävelin kotiin.

Omaa aikaa ja itseni hemmottulua parhaimmillaan! Rentouttavaa viikonloppua.

1 kommentti: