lauantai 16. marraskuuta 2019

Joulunajankalenteri







Reilu viisi viikkoa jouluun! Nyt oli jo aika tehdä joulukalenteri eli laitoin paperikalenteriini ylös mitä kaikkea haluan tehdä ennen joulua.

Glögiä olenkin jo nauttinut muutaman kerran ja toin mökiltä pienen joulumännyn maljakkoon. Tyttären kanssa kävimme tunnelmoimassa joulukoristekaupoissa ja osastoilla ja ostimme toisillemme joulupallot kuusiin, minä hänen ensimmäiseen omaan joulukuuseen. Olemme ostaneet jo vuosia yhdessä yhden erikoiskoristeen, mutta viime vuonna kun purimme kuusen, niin pakkasimme puolet niistä tyttären laatikkoon ja loput jäi meille. Nyt hän rakentaa joulukuusen omassa kodissaan poikaystävän kanssa.

Tunnelmointi on tärkein ja sen olenkin jo aloittanut. Tänä viikonloppuna aion tehdä jouluasetelman sohvapöydälle ja hankkia ensimmäisen jouluisen kukkakimpun.

Lahjoiksi aion tehdä taas perinteisesti sinappia ja ehkä myös jotain muuta ruokaan liittyvää pientä lahjaa.

Kauneimmat joululaulut menemme taas äidin kanssa laulamaan Puotilan Kappeliin. Myös jokunen joulukonsertti on päästävä kuuntelemaan.

Joulukirjat ja -lehdet aion myös nyt ottaa esille, ideointia ja tunnelmointia varten. Joulukirjoja on kertynyt vuosien varrella jo kahdeksan kappaletta. 

Toki myös Tuomaan markkinat, Aleksin jouluvalot, Stockmannin jouluikkuna ja yleisesti kaikki kauniit valot kaupugissa on katsastettava.

Muutamat pikkujoulut ja glögitilaisuudet onkin toki jo tiedossa ja kalenterissa!

Tästä se alkaa - vuoden 2019 joulu!

2 kommenttia: