torstai 21. marraskuuta 2019

Pikkujoulumänty ja joulusiivous














Toin rosvopaistiviikonlopun jälkeen suvun mökiltä pienen pikkujoulumännyn ja vähän sammalta, laitoin ne isoon lasimaljakkoon ja koristeeksi yhden ison hopeisen pallon silkkinauhassa. Sohvapöydälle kokosin kynttilöiden joukkoon ison kävyn, kanelitankoja ja pienen punaisen tähden. Nyt asetelma on jo muuttanut muotoaan ja tulee muuttumaan vielä monesti ennen joulua. 

Joskus muinoin tein aina perusteellisen joulusiivouksen, mutta nyt sellaista en ole tehnyt aikoihin. Toki viikkosiivous on aavistuksen tarkempi aina ennen juhlapyhiä, mutta mitään kaappeja en siivoile, kun pidän ne muutenkin järjestyksessä koko ajan. Uunin ajattelin kuitenkin pestä sekä suihkukaapin seinät. Siinä ne isoimmat joulusiivoukset meidän osalta. Keväällä kun aurinko alkaa paistamaan, on aika suuremmalle siivoukselle, näin pimeään aikaan olen armollinen enkä rasita itseäni moisella. Nautin joulunajan kukista, asetelmista, valosarjoista ja kynttilöistä, rauhallisesta musiikista ja glögistä.

Mukavaa marraskuun jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Pari päivää olen katsellut suihkuseinää ja kaakeleita "sillä silmällä" että jouluksi viimeistään :) Ai hitsi, uuni!!! Kait sekin sit, vaikka yleensä olen pyrkinyt vaihtamaan kotia tai ainakin keittiötä siinä vaiheessa kun uuni vaatii pesua :D

    VastaaPoista
  2. Syy tuokin vaihtaa kotia - uuninpesu! ;) Ruiskutat vaan sitä uuninpesuainetta, annat vaikuttaa ja pyyhit; helppoa kuin heinänteko. :D

    VastaaPoista