perjantai 15. marraskuuta 2019

Perinteet ja moninkertainen juhlavuosi lähenee loppuaan




Tänä vuonna on juhlittu pyöreitä vuosia oikein urakalla, on ollut siis huima juhlavuosi meillä! Miten sattuikin viidet eri tasavuosijuhlat meidän perheeseen tänä vuonna? Ja muutamat ystävienkin tasavuosijuhlat. 

Maaliskuussa olin ollut perhefirmassamme töissä 10 vuotta. Kalifornian matka oli lahja tästä uurastuksesta.

Toukokuussa juhlistimme kahden kesken pienesti sitä että ensi tapaamisestamme oli kulunut 30 vuotta! Siinä vaiheessa tunsin itseni jotenkin vanhaksi; olenko jo sen ikäinen että jostain on kulunut jo 30 vuotta? Totuutta oli katsottava silmään ja todettava sen näin olevan. Skål på den saken!


Heinäkuussa juhlistimme mieheni 50-vuotissyntymäpäivää. Tai itseasiassa pitkin kesää; juhlat ystäville ja suvulle pidimme kesäkuussa, oikeana päivänä heinäkuussa kilistelimme maljoja pienemmän porukan kesken, elokuussa vein mieheni Riikaan lahjamatkalle ja muutaman ystävän kanssa, jotka eivät juhliin päässeet kohottelimme maljoja pitkin kesää. Tyttären antama lahja, yhteinen tekeminen on vielä lunastamatta, joten kerran vielä tänä vuonna palaamme tähän tasavuosijuhlaan.

Syyskuussa vietimme Rapurallaa-porukan kanssa 20-vuotisrapujuhlia! Kun meillä molemmilla on pienet suvut eikä suuria sukutraditioita, niin niitä on luotava itse. Tässä on hyvä esimerkki, että sellainenkin voi onnistua, kun kaikki osapuolet ovat aktiivisia ja halukkaita jatkamaan perinnettä.

Marraskuussa olikin sitten aika viettää kymmenettä juhlavuotta suvun mökillä rosvopaistin merkeissä. Kiva perinne tämäkin ja kun nyt käymme oman mökin takia harvemmin tuolla sukumökillä, tämä varmistaa että ainakin kerran vuodessa menemme sinne.

Olisi kiva kuulla, jos teillä on jotain vastaavia pitkään jatkuneita perinteitä suvun tai ystävien kanssa? Vaalitaan niitä ja kivaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Hauska täysien kymppien juhlavuosi teillä lopuillaan! Meitä on viiden hengen kaveriporukka, joilla kaikilla on sama 2. nimi. Juhlavasti juhlistamme näitä toisen nimen nimipäiviä marraskuisin yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sattumaa vaiko vain trendikästä ollut antaa kyseinen nimi teille kaikille viidelle; hauskaa ja kivaa perinne teilläkin!

      Poista