tiistai 2. kesäkuuta 2015

Mökkeilyä

Ensimmäinen kevätviikonloppu mökillä viime viikonloppuna. Mitä odotan aina eniten mökille menossa? Kääntymistä viimeiselle pätkälle, hiekkatielle, joka rapisee auton renkaiden alla, kun koirakin nousee silloin jo seisomaan takapenkillä malttamattomana? Taloksi asettumista? Pihan tarkastusta? Takkatulta? Hiljaisuutta? Laiturilla istumista? Kaikkea näitä.


Mutta kyllä se on kuitenkin tämän oven avaamista mitä odotan eniten. Saunan oven avaamista. Koko saunan lämmitys rituaaleineen ja saunominen ensimmäisenä iltana on paras hetki mökille pääsyssä. Puun tuoksu ja kuivan puun palamisen ääni. Ei tarvita muuta. 

Sauna on vanha savusauna, ja siellä on sen takia erilainen, savuinen ominaistuoksu. Laitamme myös aina makkaraa lämpenemään saunaan ja makkaran pitää olla ehdottomasti Tapolan Savulenkkiä. Monet erilaiset makkarat olemme kokeilleet, mutta Savulenkkiä ei voita mikään ja herra koiralle on myös aina oma pätkänsä. Meidän perheen saunarituaali.


Tuikkuja pimeisiin iltoihin.


Vanha hellehattu.


Sinitaivas ja poutapilvet.


Makkaranodotus.


 Järvi ja koivut.



Yksi parhaista hetkistä on myös takkatulen ääressä istuminen. Tulta, kuten myös järveä ja poutapilviä jaksan tuijotella loputtomiin. Silloin ajatukset saavat tulla ja mennä. Hengähdyshetki. Rentoutuminen.


Aamuisin nousen usein ensimmäisenä, keitän kupin teetä ja päästän koiran ulos. Itse istahdan portaille ihailemaan metsän takaa nousevaa aamuaurinkoa ja kuuntelemaan luonnon heräämistä uuteen päivään.


Laiturilla istuskellessa seurailen laineiden liplatusta, poutapilvien kulkua, lintujen uiskentelua järvellä, ohilipuvien veneiden jättämää vanaa veden pintaan...rentoutumista parhaimmillaan!


Omia, pieniä, tärkeitä hengähdyshetkiä!

2 kommenttia:

  1. Nenään sai palavan puun tuoksun lukemalla ja alkoi tehdä suorastaan mieli uimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uiminen oli lähinnä pulahdus tai kastautuminen, mutta josko jo viikon päästä ottaisi muutaman vedonkin! :) rohkeasti vaan Villa Mörskän rannasta pulahtelemaan...

      Poista