lauantai 23. tammikuuta 2016

Perjantai-ilta

Eilen, perjantaina, tulin töistä kotiin niin ajoissa, että ehdin nauttia aurinkoisesta iltapäivästä Lucan kanssa merenjäällä. Olipa ihanaa kävellä siellä, jäljistä päätellen moni muukin on jo uskaltaunut jäälle hiihtämään tai kävelemään.











Ulkoilun jälkeen lämmitti vihreä tee ennen saunaa. Yksin kotona ollessani en kuuntele musiikkia enkä katso telkkaria, nautin vain hiljaisuudesta, sytyttelen kynttilöitä ja puuhastelen kaikkea pientä, kuten siirtelen kynttilöitä paikasta toiseen tai teen uusia asetelmia!



Saunan lämpenemistä odotellessa kahlasin läpi aikakauslehtiä, joita oli taas ehtinyt kertyä aikamoinen määrä. Tänä vuonna on tiedossa monta reissua ja etsiskelin meille hyviä ravintoloita alla olevassa kuvassa näkyvästä kirjasta.





Iltaisin olen alkanut käyttämään kookosöljyä kasvoissa näillä kovilla pakkasilla, kosteuttaa todella hyvin ja on myös ihanan tuoksuista. Sen verran öljyisiksi kasvot jäävät, että en aamulla tätä käytä, luulen että meikistä ei tulisi kovin hyvä eikä tasainen. Ja siis tämähän on tarkoitettu ruoanlaittoon ja leivontaan, mutta yhtä lailla sitä voi käyttää ihon hoidossa. Suosittelen kokeilemaan, kiitos vinkistä ystävälle.


Yksin ollessani herkuttelen melko varmasti aina Hanko Sushin sushi-annoksella.





Hyvin nukutun yön jälkeen nyt kohti viikonlopun muita puuhia!



2 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta, siirrän välittömästi joululahjuskookosöljyn kyökistä kylppäriin kuten koko paukkupakkasjakson ajattelin tekeväni, mutta rasvoin ja öljyisin sitten muilla keinoin itseä ja poikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljy on vielä kaikenlisäksi todella riittoisaa! Viikon käytön jälkeen oma ihoni tuntuu ainakin vähemmän kuivalta, joten suosittelen todellakin.

      Poista