perjantai 10. kesäkuuta 2016

Viikon liikunnat

Viikko sitten perjantaina töistä tultua olin päättänyt lähteä lenkille ja sain houkuteltua miehenikin mukaan. Ollaan joskus yritetty juosta yhdessä, mutta aina lenkit ovat jatkuneet eri teitä kotiin, koska en ole jaksanut pysyä hänen tahdissaan, mutta nyt vitosen lenkki sujui yhdessä hyvin ja sopivassa tahdissa myös minulle! Tarkka matkan pituus oli 5,3 km ja aikaa meni 35 minuuttia, askeleita tuli juostua 5474. Päivän aikana kävelyaskeleita tuli otettu 6050, eli yhteensä 11 524 askelta perjantain aikana, joka sisälsi kaksi lyhyttä koiranulkoilutuslenkkiä, kumpainenkin kilsan, helteellä kun emme tee tuon pidempiä lenkkejä.


Lauantaina en ehtinyt muuta liikkua kuin pienen iltalenkin koiran kanssa: 1,5 km ja aikaa meni 23 minuuttia haisteluineen ja nurmella pyörimisineen päivineen. Päivän aikana tuli kuitenkin askeleita 5143, vaikka päivä menikin kaksissa ylioppilasjuhlissa.
Sunnuntainakin tein vain kaksi koiralenkkiä, joista sain askelia 4873 eli jäi kyllä luvattoman paljon 10 000 askeleesta, mutta syynä oli 8 hengen sukulounas meillä, jonka valmisteluun meni koko aamupäivä ja sen jälkeen sitten olikin vatsa liian täynnä mihinkään liikuntasuoritukseen.



Maanantaiaamu alkoi 2,1 kilsan koiranulkoilutuslenkillä, johon saimme kulumaan 26 minuuttia. Huh, kun oli kylmä aamu, vain +12, joka tuntui kyllä paljon viileämmältä. Töistä tultua otin kahvakuulan ja lähdin meidän lähirannalle treenaamaan. Tein reippaan 25 minuutin kahvakuulatreenin, teen liikkeet aina yhtäsoittoa eli saan sykkeet nousemaan hyvin, välillä kevyempi liike, joka sitten tasaa sykettä sopivasti. Illalla lähdimme vielä Mustikkamaalle koiralenkille, kävelymatkaa kertyi 3,5 kilsaa ja aikaa kului 42 min, kävimme katsastamassa samalla myös uuden Isoisänsillan ja Seikkailupuisto Korkeen, askeleita päivän aikana tuli kerättyä 9092.

Tiistaina kävelyaskelia tuli 7511, yhteensä 5,6 km ja aikaa kaikkiin päivän kävelyihin meni 1 h 21 min. Illalla tein vielä ensimmäistä kertaa Yogaian 25 minuutin joogaharjoituksen kotona. Olin jo pidempään miettinyt että kokeilisin Yoogaian nettijogaa, ja nyt latasin seitsemän päivän ilmaiskokeilujakson. Suosittelen kokeilemaan, harkitsen vielä maksullisen palvelun käyttöönottoa, kun en oikein tiedä vielä miten ja missä aion syksyllä liikkua, nyt kuitenkin ulkona aina kun mahdollista.


Keskiviikkoaamuna olin laittanut kellon soimaan 30 minuuttia aikaisemmin, jotta ehdin tehdä 20 minuutin Yogaian flowjoogaharjoituksen. Täytyy sanoa, että kyllä ihminen on kankea aamulla, mutta harjoituksen jälkeen olo oli energinen ja siitä olikin hyvä lähteä koiran kanssa lenkille ennen kuin sade ja ukkonen tulivat. Sateen väistyttyä päivän aikana pääsinkin vielä illalla puistojoogaan. Ah, kuinka ihanaa se oli, linnut lauloivat, tuuli suhisi puiden lehdissä ja aurinko lämmitti kivasti. 


Perjantaiaamu alkoi bodybalance-tunnilla ja päätti tämän liikuntaviikon päiväkirjan. Sain läheiselle kuntosalille viiden kokeilukerran kortin, joka on voimassa kesäkuun, joten siellä tulee käytyä nyt testaamassa muutamia tunteja, vaikka sali onkin vanha tuttu. Olen ihan tyytyväinen tämän viikon liikuntoihin, tykkään vaihtelusta ja varsinkin näin kesällä ulkoliikunnasta.

Liikunnallista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti