torstai 20. huhtikuuta 2017

Kokonaisvaltainen hyvinvointi - ruokavalio

Ajattelin kirjoitella hyvinvoinnista pienen sarjan ja mitä siihen mielestäni kuuluu ja miten itse toteutan omalla kohdallani näitä hyvinvoinnin peruspilareita nyt ja mitä muutoksia ajattelin ja haluaisin tehdä. Hyvinvointihan on ikuinen puheenaihe ja kukapa sitä nyt koko ajan täydellisesti pystyisi kaikkia haluamiaan asioita noudattaa, vaikka kuinka olisi tahtoa. Joskus elämässä on töissä tai perheessä jokin liian stressaava tilanne päälle, jotta jaksaisi liikkua, syödä terveellisesti, unikin silloin usein häirintyy, mielenkiintokin voi hävitä monia asioita kohtaan - silloin onkin hyvä vähän löysätä ja mennä sieltä missä aita on matalin ja palata taas haluamaansa tilanteen mentyä ohi.



Ruokavalio

Laadukas ravinto ja oikeat ruoat ja ruoka-aineet, jotka sopivat juuri itselle on todella tärkeä osa-alue. Jos voit huonosti sen takia, että olet syönyt itsellesi jotain sopimatonta, asialle on aika helposti tehtävissä jotain - kokeile mistä ruoista ja ruoka-aineista sinulle tulee hyväolo ja jätä huonoa oloa aiheuttavat pois. Vaatii vähän työtä, mutta kannattaa kokeilla. Syömäsi ruoka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko kehoon ihoa, kynsiä ja hiuksia myöten ja erityisesti myös mieleen.

Itse kärsin paljon viljojen tuomasta turvotuksesta ja vatsakivuista, joten yritän välttää viljapitoista (lähinnä vehnä, ruis ja kaura suht ok) ruokaa mahdollisuuksien mukaan. 

Kuuden viikon sairastelun aikana kehoni vaati paljon (huonoja) hiilihydraatteja, vaikka yleensä tulen niistä todella väsyneeksi ja huonovointiseksi, mutta sairastelun aikana en kokenut asiaa niin. Mutta nyt kun olen taas kunnossa, kaikki huono hiilihydraattipitoinen aiheuttaa pahaa oloa monella tavalla: väsymystä, huonovointisuutta, turtumusta, ärtymystä, sumuisuutta - joten kiinnitän tähän enemmän huomiota taas jatkossa. Vähemmän leipää, pastaa ja sokerisia tuotteita, enemmän vihanneksia, marjoja ja hedelmä päivässä. Myös hyvät rasvat ja hyvät proteiinin lähteet tulee muistaa. Hyvien rasvojen saanti on helppoa käyttämällä oliiviöljyä ruoanlaitossa, syömällä välipalaksi pähkinöitä ja esimerkiksi avokadoruisleipä on oivallinen hyvien hiilareiden ja rasvojen lähde.


Myös ruoan määrään ja laatuun haluan kiinnittää enemmän huomiota. Niinä päivinä kun liikun vain koiralenkkien verran, polttoainettakin tarvitaan vähän vähemmän, istumatyötä kun teen, mutta liikuntapäivinä voin syödä jonkin lisävälipalan jos tuntuu että tarvitsen energiaa enemmän, mutta en sitäkään koe välttämättömäksi, kun tässä iässä (lähempänä 50 kuin 40) aineenvaihdunta on jo hidastunut muutenkin ja kaikki ylimääräinen suuhun pantu palanen tuntuu jämähtävän vyötärölle. Olen myös huomannut kun syön säännöllisesti kunnon ruokaa makean himo on paljon pienempi tai lähes olematon.


Minulle aamiainen on aina ollut tärkeä osa päivää enkä voisi kuvitella voivani jättää sitä väliin, vaikka aamulla olisi kuinka aikaisin tahansa lähtö liikkeelle. Lounaskin on tärkeä, se katkaisee myös työpäivän kivasti ja saan energiaa loppupäiväksi. Näihin kahteen panostan erityisesti työpäivinä. Iltaa kohden haluan vähentää ruoan määrää, ehkä jokin pieni välipala ennen kotiin lähtöä ja sitten kevyt päivällinen tai vain iltapala riippuen illan ohjelmasta. Mutta tässäkin minun pitää olla tarkkana, jos syön ruoan vasta viiden kuuden aikaan, tarvitsenko vielä jotain iltapalaa? En välttämättä.


Erikseen on sitten juhla- ja herkkuhetket, ne pitää ehdottomasti sallia itselle eikä olla liian tiukkapipoinen valitsemallaan tiellä. 

Riittävä vedenjuonti on myös tärkeää, kannankin aina käsilaukussa puolenlitran vesipulloa, siitä on helppo ottaa pikkuhuikka silloin tällöin liikkeellä ollessa. Kahvia en juo, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, mutta teetä (sekä mustaa että vihreää) sitäkin enemmän. Yritän vähentää teen juontia, tee paitsi värjää hampaita ikävästi, sisältää myös kofeiinia ja kuivattaa kroppaa. 

Eipä tässä nyt mitään uutta tai maailmoja mullistavaa ollut, mutta näitä asioita on hyvä pohtia itse kunkin aina aika-ajoin ja tehdä tarvittavia muutoksia, jos siltä tuntuu henkisesti tai fyysisesti. Jokainen tekee omat valinnat ja niitäkin voi muuttaa matkan varrella tilanteen ja olon mukaan.


Hyvää oloa viikkoon ja kevääseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti