tiistai 6. elokuuta 2019

Kymmenen reissu-unelmaani


Kuinka aika rientääkään! Sain tämän reissuaiheisen blogihaasteen Sopusointuja-blogin Maaritilta jo maaliskuussa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa reissuhaaveitani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luonnostelin tätä jo heti kun haasteen sain, mutta tässä nyt haaveita reissujen suhteen.

Haaveita on paljon, meillä on vaan tapana käydä ehkä vähän liiankin usein samoissa tutuissa kohteissa, mutta toki välillä valitsemme uuden kohteen. Jos tänä vuonna menemme kaukomatkalla tuttuun kohteeseen, niin seuraavalla kerralla pyrimme menemään uuteen kohteeseen. Osa matkakohteistamme "valikoituu" sen mukaan mihin työmatkamme meitä vievät, koska pyrimme mahdollisuuksien mukaan pitämään muutamaan päivän vapaata ennen tai jälkeen työtapaamisten.

PAIKKA

Ranskan tai Italian maaseutu. Bed & Breakfast -majoitus. Tuoreet aamiaisleivät suoraan kylän leipomosta, samalla voisin juoda yhden espresson leipiä noutaessani ja katsella kylän heräämistä uuteen päivään. Retkiä lähialueille avoautolla. Peltomaisemia. Auringonkukka- ja laventelipeltoja. Oliivipuulehtoja. Joutilaita iltapäiviä kylänraitin kahviloissa. Myöhäinen illallinen paikallisten suosimassa ravintolassa.




TAPAHTUMA

Hyvinvointiloma - tai retriitti. Yksin. Kohde voisi olla Suomessa tai maailmalla. Omaa aikaa ilman to do -listoja. Liikuntaa, terveellistä ruokaa, erilaisia hoitoja, pitkiä yöunia, luontoa, ulkoilua. Go with the flow. Toinen tapahtuma on kirsikankukkien kukinta-aika Japanissa. Piknik kirsikanpuiden alla. Olisi ihana kokea se vaaleanpunainen kirsikankukkien lumo. Olisi myös mielenkiintoista seurata japanilaisia seurueita puistossa omilla piknikeillään.



KOTIMAAN KOHDE

Lappi ja Länsirannikko. Lapissa olen käynyt vain talvella hiihtämässä ja laskettelemassa, ehkä kerran lapsuudessa kesällä. Lapissa vaeltaminen syysruskan aikaan. Hiljaisuus. Avarat maisemat. Värit. Luonnossa oleminen. Liikunta. Rauha. Länsirannikolla olen jonkun verran matkaillut lapsuudessa, mutta siellä on monta kiinnostavaa kaupunkia ja kohdetta, joissa haluaisin käydä. Tunnelma. Meren läheisyys. Saaristolaisuus. Vanhat talot. Pienet kaupungit.



KAUPUNKI

New York. Siinä vaan on jotain taianomaista. Epätodellista. Mukaansatempaavaa. Sykettä. Elämää täysillä. Huippuhyviä ravintoloita. Musikaalit. Museot. Kolme neljä päivää riittää, koska liikaa ihmisiä, mutta onneksi on Central Park. 



MAA

Japani. Kiehtova erilaisuus. Järjestelmällisyys. Siisteys. Hyvä ruoka, muukin kuin sushi. Kalatorit aamuisin. Kylpylät. Luotijuna. Ja ne kirsikankukat.

SAARI

Islanti. Luonto. Hiljaisuus. Kuumat lähteet. 


EXTREME

Olen kaukana mistään extremestä. Mitä turvallisempaa ja rauhallisempaa menoa, sen parempi. Mutta ehkä extremeksi voisin nimetä road tripin San Franciscossa pitkin Pacific Coast Highway ykköstä, jonne olemmekin lähdössä nyt lokakuussa. Joten yksi haave toteutuu jo piankin. Euroopassa olemme ajelleet paljonkin, mutta USAssa vain kerran Miamin reissulla, mutta silloin teimme hotellista vain lyhyitä päiväreissuja, mutta nyt on tarkoitus ajella vähän enemmän. Extremeä mulle on myös Alppien hiihtohissit. Hui.

MAJOITUSMUOTO

B&B. Viinitila. Pienet hotellit. Boutique-hotellit. Paitsi Aasiassa aina viiden tähden hotellit, jotka vastaavat kyllä enemmän neljän tähden hotelleja Euroopassa. Aasian palvelukulttuuri tulee hyvin esiin näissä viiden tähden hotelleissa; pidän siitä että aamulla muistavat mitä teetä haluan juoda aamiaisella, minkä hedelmäjuoman uima-altaalla ja mitä valkoviiniä lounaalla. 

Kerran Euroopan road tripillä pienessä kalastajakylässä Ranskan länsirannikolla asuimme aivan ihastuttavassa pienessä B&B -majoituksessa. Omistaja itse asui samassa talossa, valmisti vierailleen aamiaisen klassisen musiikin soidessa, tarjoili itsetekemiään hilloja kauniissa salissa tai puutarhassa, jokainen vierashuone oli sisustettu erilailla ja saimme valita mieleisen huoneen itsellemme. Muistan tämän paikan kuin eilispäivän tuoksuineen kaikkineen.


LUONTOKOHDE

Kävely lähimetsässä. Kansallispuistossa vaeltaminen. Luonnon äänet. Hiljaisuus. Värit. Tuoksut. Lappi ja Islanti. Katso ylempää mitä näistä kirjoitin.



RUOKA & JUOMA

Pasta Italiassa ja muut yksinkertaiset annokset. Paras pasta minkä olen Italiassa syönyt on salviavoiraviolit Gardajärvellä. Italialaisesta pastasta voi unelmoida aina.

Sushi Japanissa. On kuulemma täysin erilaista kuin mitä täällä saa.

Ruokaan ja juomaan liittyvä haave on myös päästä viinitilalle Ranskaan polkemaan viinirypäleitä sadonkorjuun aikaan.



Kiitos, Maarit, haasteesta, tätä oli hauska kirjoittaa ja samalla unelmoida!

Minkälaisista matkoista sinä unelmoit? Onko matkoja jo buukattuna?

Lisää matkaunelmista voit lukea Kohteena Maailma -blogista!

Unelmista toteen vai miten sitä sanotaan!

Unelmamatkaterveisin,
Johanna


4 kommenttia:

  1. Kiva kun tartuit haasteeseen!
    Näitä oli kiva lukea. Tärkeä yksityiskohta on hurruutella avoautolla Ranskan maaseudulla - kelpaisi mullekin, jesss! Mulle tuli mieleen tästä Ranskasta oma, ja toistaiseksi ainoa, kokemukseni. Reissattiin lasten pienenä ollessa usein koko loma autolla Ranskassa, Normandiasta Rivieralle. Normandiassa yövyttiin useamman kerran Roumaren linnassa, minkä omisti siihen aikaan suomalainen liikemies ja hänen tyttärensä piti sitä perheensä kanssa 'hotellina' tai enemmänkin b&b -tyyppisenä majoituksena. Löysin paikan heistä Hesarissa olleen haastattelun perusteella ja päätimme vain ajaa sinne katsomaan. Se oli ihana linna keskellä maaseutua, Rouenin kaupungin lähellä. Siellä on vietetty unohtumattomia ranskalaispäiviä, syöty salissa, joskus pihalla pitkän pöydän ääressä ja maisteltu ikivanhaa samppanjaa vähän tunkkaisessa viinikellarissa. Ihania muistoja kerrassaan!
    Hyvinvointiretriitti on ollut mullakin unelmissa - ja myös yksin. Silloin kun haeskelin niitä, ongelma tuntui olevan aina yhteiset illalliset, jotka eivät sellaisessa yhteydessä sopisi mun 'pirtaan' :o)
    Voisalviapasta on jäänyt mullekin ikuisiksi ajoiksi mieleen Bolognasta, messumatkan illalliselta lähimpien työkavereiden kanssa. Merkillepantavaa on se, että oltiin omassa seurassa, ei yhtään asiakasta tai toimittajaa läsnä. Miten rentoa.
    Kuulostaa aivan ihanalta tuo teidän roadtrip - kampaajani teki saman muutama vuosi sitten ja se jäi pahasti vaivaamaan haaveisiin.
    Ihanaa keskiviikkoa Johanna!

    VastaaPoista
  2. Kiitos pitkästä vastauksestasi, Maarit. Samoilla linjoilla sun kanssa monessakin asiassa. Ihania tulevia matkoja ja jo haaveetkin vievät pitkälle kuten myös muiden reissuhaaveista lukeminen. Ihanaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania matkaunelmia ja jo suunnitelmiakin, oikein jo odotan kuvauksia toteutuksista! Jälleen kerran niin samoilla linjoilla unelmissasi että alkoi jo naurattaa. Palkitsevaa oli myös tajuta osan niistä jo toteuttaneensakin, eli ovat olleet alitajunnan unelmina mulla :)

    VastaaPoista
  4. Kuvauksia on kyllä tulossa, sitä mukaan kun unelmat käyvät toteen. Ja kun ne on nyt ääneen lausuttu, niin eikös unelmilla silloin ole tapana toteutua. Melkein arvasinkin, että sulla on osittain samoja unelmia ja ihanaa että osa niistä on jo toteutunutkin. Kohti unelmareissuja siis!

    VastaaPoista