tiistai 12. huhtikuuta 2016

Juoksukoulu

Run, Forest, run...sitä hoen itselleni vaikeimmissa kohdissa lenkillä, vaikka ei niitä vielä ole kovin monta tullut vastaan, mutta varmasti tulee, kun päästään treeneissä siihen vaiheeseen että juostaan pelkästään ilman kävelyitä. Aloitin maaliskuussa siis juoksukoulun, meillä on yhteistreenit joka torstai, noin 20 hengen porukka ja kaksi ohjaajaa. Treeni kestää 45 minuuttia, joskus juoksemme noin 30 minuuttia ja loppuaika on verryttelyä ja venyttelyä, mutta viimeksi juoksimme jo 43 minuuttia ja venyttelyt jäivät kotihommiksi. 


Tähän asti jokaisen yhteistreenin jälkeen on ollut kaksi kotona tehtävää treeniä ennen seuraavaa yhteistä treeniä eli yhteensä olen nyt juossut kolme kertaa viikossa maaliskuusta asti. Ensimmäiset treenit juoksin mustilla Asicsin tossuilla, jotka eivät ole varsinaiset juoksutossut, vaikka niillä on todella hyvä juosta, niissä on vähän paksumpi pohja ja hyvät kuraiselle reitille. Nyt olen kuitenkin jos siirtynyt Asicsin pinkkeihin tossuihin. Urheiluvaatteet ja -jalkineet on sellaisia, että niissä tykkään käyttää räväköitä värejä, kuten alempana kuvassa näkyvä turkoosi juoksutakkikin kertoo.


Jokainen treeni on tähän asti ollut kävely-juoksutreeni eri pituisilla vaihteluilla ja yksi pyramiditreeni, jossa kävelyaika pysyi koko lenkin ajan samana, juoksuaika kasvoi minuutilla jokaisen kävelyosuuden jälkeen kunnes alkoi tietyssä kohtaan taas laskemaan sinne yhteen minuuttiin asti. Se oli kiva ja erilainen treeni. 



Juoksukoulu kestää toukokuun loppuun ja tavoitteena tässä on että pystyy juoksemaan yhtämittaisesti viisi kilometriä. Jokaisen lenkin teen jälkeen nopeat palauttavat venyttelyt jo ulkona ja myöhemmin illalla vielä vähän pidemmät kuunnellen podcasteja. Olen miettinyt syksyllä osallistumista yhteen juoksutapahtumaan, siinä tosin matka on 10 km, mutta jos ja kun treenailen koko kesän, niin se voi olla ihan mahdollistakin. Ainakin nyt olen tosi innoissani ja on niin kivaa kun voi alkaa liikkumaan heti kotiovelta, ja meillä on mökilläkin sopiva 5 kilsan lenkki, että kesälomallakin on hyvä mahdollisuus liikkua. Ja onhan tämä juokseminen nyt paljon kevyempää (-11 kg) kuin viime keväänä/kesänä, kun yritin käydä epätoivoisesti omin neuvoin juoksemassa. Juoksin silloin liian lujaa enkä ymmärtänyt, että voi tehdä tälläisiä juoksu-kävelyharjoituksia hitaammalla vauhdilla. Nyt vaan kasvatan peruskuntoa ja teen näitä peruskestävyyttä lisääviä harjoituksia ohjelman mukaisesti!




Latasin puhelimeen IntervalTimerin, johon olen ohjelmoinut kotitreenien kävely-juoksuosuudet - puhelin antaa äänimerkin, kun on aika vaihtaa kävelystä juoksuun. Helppoa! Alla muutama kuva lenkkipolkuni varrelta tänä aamuna. Jäin tänään tekemään etätöitä kotiin ja päätin käydä vielä aamuisen koirakävelylenkin jälkeen juoksemassa, oli ihanaa, vaikka vähän eilinen pidempi lenkki tuntui kropassa.




I'm doing this for me!

It doesn't get easier, you get stronger.

You are one day closer.

Siinäpä muutama voimalauseeni elämäntapamuutosmatkallani.

4 kommenttia:

  1. Hyvä, Jonna!! Tuolla asenteella ja motivaatiolla se 10 kilometriäkin tulee onnistumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kunhan maltan juosta tarpeeksi hitaasti näin alussa, ettei iske väsymys ja paikat hajoa täysin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tiedän miltä tuntuu olla hurahtanut juoksuun. ;)

      Poista