torstai 28. huhtikuuta 2016

Pienet Suuret Reseptit

Ostin uuden keittokirjan pitkästä aikaa tuomaan ideoita tähän arkiseen ruoanlaittoon, Hanna Sumarin Pienet Suuret Reseptit. Olen aina miettinyt että olisi hauska valmistaa jostain keittokirjasta kaikki reseptit ja tätä kirjaa yhden illan selattuani, päätin toteuttaa ajatuksen. En aio reseptejä tähän kirjoitella, mutta kerron kuvin miten toteutin Hannan ohjeet ja kommentoin niitä muutamalla sanalla. 



Ensimmäisenä tein tomaattikeiton, johon ohjeen mukaisesti laitoin lisukkeeksi torttellineja ja toisena päivänä raejuustoa. Keiton juju oli aurinkokuivatut tomaatit. Paras tomaattikeitto jota olen koskaan valmistanut ja syönyt!



Avokadovinaigrette - itse kutsuisin tätä vaikka avokadotahnaksi, mutta ei nimellä niin väliä, kun oli parasta avokadosta valmistamaani tahnaa. Söimme sitä kanan, parsan ja salaatin kanssa.





Kerroin aiemmassa postauksessa, että mieheni tekee meillä yleensä salaattia varten vinaigretten, mutta kokeilen tätä Hannan sitruunavinaigrettekastiketta - pääsee jatkossakin maustamaan meidän salaattejamme.


Parmesanlohta ja bataattiviipaleita - hyvä yhdistelmä, molemmissa limeä, vaikka Hannan ohjeessa olikin bataateissa sitruunaa. Molempi parempi.



Tässä oli ensimmäisen viikon saldo, ohjeet toimivat, mutta niitä on myös helppo soveltaa oman maun ja kaapin sisällön mukaan.

Se on kohta vappuviikonloppu, toivottavasti sää paranee tuosta tämän hetkisestä kaatosateesta, vaikka meidän vapunvietto tapahtuukin sisätiloissa, niin olisihan se silti kiva, jos aurinko paistaisi. 

2 kommenttia:

  1. Vau, tuolla toteutuksella ei tarvitse kaupassa pää tyhjänä miettiä mitäköhän ostais ja sittemmin laittelis... Hauskan herkku projekti sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jo tällä viikolla on huomannut kuinka helppoa tämä onkaan ja arkea helpottavaa, ainoa vaikeus on valita seuraavat reseptit. :)

      Poista