tiistai 10. toukokuuta 2016

Ranskan matka - Nantes

Bonjour! Mistähän sitä osaisi aloittaa tämän reissukertomuksen, koska tämä matka oli kaikista tekemistäni matkoista odotetuin ja erilaisin matka. Odotetuin ja erilaisin matka, koska tapasimme tyttäremme ensimmäisen kerran 8 kuukauteen siitä kun hän lähti vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Ensin matkaan laskettiin kuukausia, sitten viikkoja ja päiviä ja vihdoin koitti lähdön hetki - lento Pariisiin ja siitä parin tunnin junamatka Nantesin kaupunkiin. Voi sitä kihelmöintiä ja odotuksen tunnetta junamatkalla! Jälleennäkeminen junalaiturilla oli tunteita täynnä. 



Ensimmäisenä iltana tapasimme myös host-perheen yhteisellä illallisella. Tyttäremme oli järjestänyt kaiken tällä reissulla viimeistä piirtoa myöten hienosti, saimme vain kulkea hänen perässään ja nauttia yhteisestä ajasta. Alla kuvia ensin Noirmourtierin pikkukylästä, jossa vierailimme ensimmäisenä päivänä, vähän kuin paikallinen Hanko, täydellinen kesäkaupunki. Lounaaksi nautimme isot kulhot sinisimpukoita. Meillä oli auto vuokrattuna, ja ennen tuonne rantakaupunkiin lähtöä kävimme tyttäremme host-kodissa ja näimme tietenkin samalla kylän, jossa hän asuu. Kauniita ranskalaisia maalaismaisemia!













Alla kuvia Nantesin kaupungista. Sopiva kohde pariksi päiväksi, suosittelen yhdistelmäreissua rannikon pikkukaupunkien kanssa. Päänähtävyydet: linna, katedraali, kasvitieteellinen puutarha, vanha kaupunki...ja tietenkin ehdittiin vähän shoppaillakin!






















Fillareiden vuokraaminen on kyllä niin suositeltavaa kaupungissa kuin kaupungissa, pääsee kivasti ja helposti liikkumaan moneen paikkaan mihin olisi esim kävellen liian pitkä matka tai julkinen liikenne ei menisi perille. Hyötyliikuntaa! Ajelimme pitkin joenrantaa, sää oli lämmin, vaikka osin pilvinen. Näimme matkalla mm. tuon liikkuvan vettä töräyttelevän norsun, josta varoitettiin oikein liikennemerkillä. Herkuttelimme päivän mittaan ihanalla Oranginalla, jätskillä ja paikallisella luomuoluella.



Matka oli maailman paras matka! Enää reilu kolmisen viikkoa iloiseen jälleennäkemiseen täällä koti-Suomessa. Ajatuksia, tunteita, hauskoja muistoja ja paljon kuvia jäi matkasta, mutta ne jääköön meidän perheen omiksi jutuiksi. Kirjoittelen vielä erikseen tältä reissulta ruokiiin liittyviä juttuja, kuten myös vähän Pariisista ja Louis Vuittonista. Ja mikä parasta, Suomeenkin oli tullut kesä ja vihreys meidän poissaollessa. Ihanaa ja lämmintä viikon jatkoa!

ps. voi lukea lisää meidän reissusta tyttären blogista tästä linkistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti