sunnuntai 11. elokuuta 2019

Kesäkauden päätösviikonloppu sukumökillä

























Sunnuntai-iltapäivää, nyt jo kotoa!

Tulimme muutama tunti sitten sukumökiltä, jossa vietimme kaksi yötä mieheni serkkujen kanssa. Nautimme 20 vuotta vanhaa shamppanjaa järvenrannalla auringonlaskusta nauttien. Nauroimme vedet silmissä. Kokkasimme yhdessä ja söimme hyvin. Suunnittelimme syksyn rosvopaistiviikonloppua. Ihastelimme keltaisia viljapeltoja. Seurasimme kolmen koiran touhuja pihassa, joista kaksi oli lähes pienempiä kuin meidän Lucan pää. Ei niin väliä minkäkokoisia olivat, hyvin tulivat toimeen keskenään vanha herra ja nuoret tytöt Lily (kuvassa) ja Manja. 

Miehet ehtivät myös toki tehdä mökkihommiakin, minä kävin metsä-mökkitiekävelylenkillä ja ehdin lukea kirjaakin aurinkotuolissa. Sää oli mitä parhain, illallakin vielä tarkeni kesämekossa istua ulkona. Rentouttava ja kaikinpuolin hauska viikonloppu päättää tämä kesäkausi mökkeilyjen osalta.

Nyt alkaa arki, ainakin kolmeksi päiväksi, loppuviikosta lennähdämme pitkäksi viikonlopuksi reissuun! 

Minä täällä jatkan kassien purkua ja taidanpa jatkaa myös vielä muutamien epäselvien tavarakasojen läpikäyntiä muuton jäljiltä. 

Rauhallista sunnuntain jatkoa, 
Johanna

2 kommenttia:

  1. oi, mitä kuvia! Tuli ihan ikävä maalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maalla on aina ihanaa, oli sitten mökki tai vanha kotipaikka; hengitys tasaantuu ja mieli rauhoittuu kullankeltaisessa elokuun maisemassa.

      Poista