torstai 31. maaliskuuta 2016

Maaliskuun parhaat

Maaliskuussa oli niin paljon kivaa, että tein maaliskuun parhaista ihan oman postauksen. Maaliskuussa aamulenkit koiran kanssa sai jo tehdä auringon valossa, kuten jo osan iltalenkeistäkin. Mikä sen parempaa! Jää alkoivat lähtemään ja kohta pääsee taas uimaan. ;)





Paras kävelylenkki maaliskuussa oli ystävän kanssa Vallilan puukaupunginosassa. Olen aina vain huristanut autolla ohi ja nyt vihdoin pääsin aistimaan vanhan puutalokaupungin tunnelmaa. Suosittelen Kotikaupunki -tutuksi -ajatuksella!


 Ensimmäiset aamuteet viikonloppuna lasitetun parvekkeen lämmössä.



Maaliskuulle osui kaksi reissua: Tallinna (kuva yllä) ja Etelä-Afrikka (kuvat alla), muutama fiiliskuva vielä reissuista.










Maaliskuussa kävimme myös ystäväporukan kanssa brunssilla ravintola Pastiksessa. Erityisen kivaa brunssissa oli se, että ruoat tuotiin pöytään, ei siis tarvinyt jonotella buffetissa. Ja ruoka oli todella hyvää ja sitä oli riittävästi. Voin suositella!





Pääsiäisvapaat!



Kuunsilta avomerellä ja upeita auringonlaskuja, ensimmäiset silmut puissa ja pensaissa, paksuimmat pipot ja hanskat pakattu pois, kuten myös talvikengät ja neuleet, ensimmäiset tennarikelit...paljon kivaa siis oli ja tapahtui maaliskuussa!

4 kommenttia:

  1. Ai sä oot ehtinyt jo päivittää vaatekaappia kevätkuntoon. Mulla vasta to do -listalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, maanantaina olin täynnä tarmoa, kun aurinko paistoi ja energiaa oli kerrankin hyvin nukutun yön jälkeen.

      Poista