sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäistunnelmaa

Pian on jo pääsiäinen ja se tarkoittaa todellakin kevättä! Usein olemme olleet jossain pikkureissulla laskettelemassa jossain päin Suomea tai mökillä, mutta myös kaupunkipääsiäisiä on vietetty, kuten nyt tulevakin vietetään, ollaan niin paljon nyt reissattu, että ei vaan jaksa lähteä edes mökille, kun mies vielä lennähtää työmatkalle ennen pyhiä, totesimme että parempi ottaa rennosti ja olla kotona. Laittelin eilen ne vähäiset pääsiäiskoristeet esille mitä aion laittaa.



Tähän ulko-oven kranssiin voi vaihtaa "täytteet" vuodenajan mukaan ja löysin kellarinkätköistä tuollaisia pieniä munia, jotka joskus tulleet varmaan virpomisoksien mukana meille. Koristakoon nyt sitten tuota kranssia tämän pääsiäisen!



Ruskeita hyöheniä lasipurkissa, kevyttä ja ilmavaa.



Aloin rakentamaan samalle isolle vadille pääsiäisasetelmaa, missä mulla oli joulunakin asetelma. Asetelma haki muotoaan pitkin päivää ja lopulta siirsin kimaltavat munat toiseen kulhoon ja laitoin hyöheniä vadille, niitä kun on aika paljon, että riitti tähänkin.











Ostin parvekkeelle narssisseja ja heitin kuivuneet kanervat pois, narsisseista kuvaa myöhemmin, kun alkavat avautumaan, lasitetulla parvekkeella toivottavasti pian, eilen siellä oli ainakin jo tosi lämmin kun aurinko paistoi.

Aurinkoisia kevätpäiviä odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Voi, miten kauniin pääsiäisen oot koristellut teille! Mulla on jäänyt vallan... Tai vielähän sitä ehtii :)

    VastaaPoista