maanantai 23. maaliskuuta 2015

Parsaa ja valkoviiniä

Aurinko kun paistoi lauantaina, vaikka olikin kova ja kylmä tuuli, niin mieli oli jo kovin keväinen kuitenkin. Ja siitä innostuneena teimme kauden ensimmäisen kerran parsaa.


Yleensä aloitamme parsakauden pääsiäisenä, mutta eihän tässä kyllä ole edes kovin pitkä aika siihenkään. Pidän sekä vihreästä että valkoisesta parsasta. Vihreä on sikäli monikäyttöisempi, että sen kanssa voi tarjota vaikka mitä.

Vihreistä parsoista voi kädellä napsaista puisen tyven pois, eikä niitä tarvitse edes kuoria. Keitä parsoja 4-5 minuuttia suolalla maustetussa vedessä, valuta hyvin. Asettele lautaselle. Tällä kertaa laitoin parsojen päälle voisulaa ja parmesanlastuja. Myös viinietikkakastike sopii oikein hyvin. Seuraksi paistoin pannulla vielä jättikatkarapuja voi-öljyseoksssa, puristin sekaan puolikkaan limen mehun sekä hieman valkosipulia pieninä kuutioina, ei murskattuna. Valkosipulimurska on aina vähän kitkerää, joten suosittelen veitsellä hienontamista. Pikaisen aiolin saa tehtyä valmiista majoneesista ja kermaviilistä, johon lisäsin valkosipulia, mustapippuria ja suolaa, ja tarjosin sen jättikatkaravunpyrstöjen kanssa.

Ja seuraksi hyvää, viileää riesling-valkoviiniä.


Nautitaan keväästä, vaikka tänä aamuna ei kovin keväistä ollutkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti