lauantai 17. maaliskuuta 2018

Singaporen lomasta ja tavoitteista

Lomasta on jo vierähtänyt viikko ja kaipaan takaisin Singaporen lämpöön ja rentoon tunnelmaan. Vaikka ei näissä aurinkoisissa kevättalven päivissäkään mitään vikaa ole. En ollut asettanut Singaporen lomallemme mitään tavoitteita levon lisäksi, mutta huomasin niitä miettiväni loman lopussa. Lomatavoitteiden asettaminen saattaa kuullostaa rankalta ja hullulta, kun tavoitteita on arjessa ja työssäkin niin paljon, mutta joillakin lomilla on ollut tavoitteena nähdä tietyt nähtävyydet, käydä tietyissä museoissa, syödä tietyt ruoat, juoda auringonlaskudrinkki rannalla tai kävellä koko kaupunki ympäri.




Sainko siis tältä lomalta sitä mitä halusin mietin loman lopussa? Kyllä ja huomasin, että olinhan kuitenkin miettinyt, ainakin alitajuntaisesti, ennen matkaa mitä halusin, mutta ajatukset kirkastuivat vasta loppumetreillä.


Luin lomalla neljä kirjaa, joista yksi oli tietokirja. Luin altaalla ja illalla sängyssä hotellin ihanissa lakanoissa ja muhkeiden tyynyjen tukemana.






Söin kahta ruokalajia, joista olin haaveillut ja yhtä täysin uutta. Haavelistan ruoat olivat pitkään kypsennetty kokonainen Pekingin ankka (1. kuva alla) ja dim sumit (2. kuva alla). Pekingin ankka ravintolaan olin varannut pöydän, muuten tätä ruokalajia oikeaoppisesti valmistettuna ei voi syödä. Molempiin ravintoloihin olin saanut suositukset foodie-ystävältäni, kiitos niistä. Uutena ruojalajina söimme hot potia (4. kuva alla), ihan sattumalta törmäsimme ravintolaan hotellin läheisyydessä. Kaikki nämä ruoat olivat täydellisen ihania ja osin uusia kokemuksia. Söimme myös paljon japanilaista ruokaa, mutta myös italialaista - Singapore kun on kulttuurien sulatusuuni, myös ruokien osalta.











Kävin kolme kertaa kuntosalilla ja uin joka päivä. Hotellimme kuntosali oli iso ja todella hyvin varusteltu, ja melko rauhassa siellä sai tehdä omaa treeniä. Myös hotellin spa-kauneushoitolassa kävin 90 minuutin hieronnassa ensimmäisenä päivänä, tekipä hyvää pitkän lentomatkan jälkeen rentoutua kunnolla.




Kävimme jokiristeilyllä ja Gardens By the Bay -puutarhassa ihailemassa upeita kukkia ja sademetsätunnelmaa. Nämä olivat ainoat nähtävyydet jotka halusin tällä kertaa nähdä ja kokea.



















Nautimme olostamme ja otimme rennosti, tunsimme suurkaupungin sykkeen ja ihanan lämmön ihollamme.









Nautimme auringonlaskudrinkin Marina Bay Sandsin Ce La Vie -kattoterassilla. Tunsin itseni silloin vapaaksi ja avoimeksi kaikelle, ikään kuin olisin ollut jossain kuplassa, ihanassa vaaleanpunaisessa kuplassa poissa kaikista huolista ja murheista, leijailemassa.








Singapore - you treated us well, we'll be back again!

2 kommenttia:

  1. Muista myös ne jutusteluhetket, nekin olivat tärkeitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistin ne ja pari muutakin juttuja julkaisun jälkeen! ;)

      Poista