torstai 21. helmikuuta 2019

Tomaattivuohenjuustokeitto



Pitkästä aikaa ruoka-ohjetta jakoon. Olimme mieheni kanssa lounaalla yhtenä päivänä ja söimme herkulliset tomaattivuohenjuustokeitot, josta sitten inspiraatiota tähän keittoon. Keittohan on mitä parasta talviruokaa, lämmittävää ja lohduttavaakin. Tästä riitti meille työpäivän jälkeisiksi aterioiksi kahtena päivänä. Suosittelen aina käyttämään tomaattimurskan sijaan kokonaisia säilyketomaatteja, ne ovat paljon maukkaampia ja tuovat mehevyyttä ruokaan.

Tarvitset:
salottisipulia
oliiviöljyä
2 prk kokonaisia säilyketomaatteja
2-3 rkl aurinkokuivattujatomaatteja, ostin sellaisia valmiiksi pilkottuja
1 dl punaisia linssejä
1 prk pehmeää vuohenjuustoa
suolaa, mustapippuria, sokeria


Kuullota sipulisilppua oliiviöljyssä, lisää kokonaiset säilyketomaatit ja anna kiehua hetken. Lisää linssit ja aurinkokuivatut tomaatit, anna kiehua hiljaisella lämmöllä kymmenisen minuuttia (linssien kypsymisen ajan). Mausta suolalla, mustapippurilla ja parilla teelusikallisella sokeria. Sokeri pyöristää tomaatin makua. Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä, mutta muista aina kuumaa ruokaa soseuttaessa peittää astia kannella tai pyyhkeellä, muuten voi olla että joudut siivoamaan koko keittiön kattoa ja seiniä myöten. Lisää vielä purkillinen pehmeää vuohenjuustoa. Sekoita ja kiehauta, niin että juusto sulaa keiton sekaan. 

Lisää halutessasi tarjoiluvaiheessa siemeniä, pähkinöitä tai vaikkapa raejuustoa tuomaan annokseen proteiinia. 

Nautitaan kevättalven päivistä ja lämmittävistä keitoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti