sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulusta vielä














Joulu ja välipäivät on vietetty lumettomassa kaupungissa rauhallisissa merkeissä. Tytär ja hänen kaikki isovanhempansa olivat meillä jouluaattona. Joulupäivänä porukka pieneni nuoreenpariin. Ystävien uudessa kodissa Tapaninpäivän rääppiäisiä vietettiin.

Vaikka oli aikamoista haipakkaa ennen joulua, niin nyt viikon lepäilyn jälkeen tuntuu jo siltä että olen valmis uusiin koitoksiin. Kävin kyllä toimistolla välipäivinäkin hoitamassa muutaman asian. Muuten tuli luettua, katsottua jokunen leffa, poltettua kynttilöitä, ulkoiltua ja nukuttuakin. Ja herkuteltua. Kävin leffassakin. 

Vielä saan nauttia muutamista joulukukista ja kuusikin tuossa valaisee vielä kivasti eikä varise juurikaan, joten olkoon nyt vielä päivän tai muutaman. Kaikki suklaat ja muut herkut pakkasin pois ja vien ne toimistolle huomenna - josko ne siellä katoaisivat parempiin suihin.  

Kynttilöitä polttelen vielä joka pöydän ja tason päällä, hiljalleen niidenkin määrä vähenee, mutta ei lopu. Tunnelmaa pitää olla ympäri vuoden.

Toivottavasti sait viettää sellaisen joulun jonka halusit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti