torstai 10. toukokuuta 2018

Formosa - hemmotteluhoito



Kävin eilen Qhairin Uudenmaankadun pisteessä Formosa-hemmotteluhoidossa. Hoito on päänahan ja hiusten hoitoon sekä ongelmiin suunniteltu tehohoito, joka on myös ihana parituntinen hemmotteluhetki. Ilman ongelmia päänahassa tai hiuksissa, menisin tähän ihanaan hoitoon joka tapauksessa vain ottamaan itselleni aikaa ja rentoutumaan.


Oletko miettinyt koskaan miksi ehkä juuri hiusten ja päänahan hoito jää vähemmälle, kuin esimerkiksi ihonhoito kasvoissa tai vartalossa. Hiuspohja kertoo kuitenkin paljon yleisestä terveydentilasta ja se ikääntyykin aikaisemmin kuin iho. Hiuspohjan hyvinvointi auttaa myös hiuksia kasvamaan ja uudistumaan paremmin.


Hoito alkoi hiusten harjaamisella tuoksukynttilän palaessa pöydällä. Samalla kampaaja teki analyysia hiuksista ja hiuspohjasta ja mietti juuri minulle sopivat hoitotuotteet. Hoidon ajaksi sain kuulokkeet, josta sain kuunnella rentouttavaa musiikkia. Päänahan hieronnan ajaksi silmille laitettiin vielä maski, jotta rentoutuminen olisi täydellinen kokemus hierovaa tuolia myöten. Olinkin nukahtaa hetkeksi kun seerumi vaikutti pyyhkeen sisällä.


Hiusten harjaamisen jälkeen hiuspohjani kuorittiin, jonka jälkeen kampaaja teki akupainantaan perustuvan hieronnan shampoolla. Hieronta edistää päänahan verenkiertoa sekä vähentää stressiä ja päänsärkyä. Kuorinnan ja hieronnan jälkeen päänahkaani laitettiin seerumi, joka sai vaikuttaa kuuman pyyhkeen alla.


Seuraava vaihe oli tehomaskin levittäminen hiuksiin. Kampaaja raastoi maskipohjan sekaan appelsiinin -ja sitruunankuorta sekä silppusi mintunlehtiä. Mikä huumaava tuoksu levisikään ympärilleni. Maskin annettiin vaikuttaa 15 minuuttia lämpölamppujen alla.


Hoito viimeisteltiin Caffeine Hairtonicilla, joka on hiuspohjaa stabiloiva ihmeneste. Lopuksi hiukset viimeisteltiin hiusöljyllä ja -suihkeella.


Päänahassa tuntui hoidon ajan hyvältä koko ajan, jokin aine tuntui viilentävän päänahkaa ja lopuksi laitettu Caffeine Hairtonic sai aikaan kivaa kihelmöintiä päänahassa, kuin veri olisi lähtenyt kiertämään ja ilma päässyt hiustuppeihin.


Kevyt olo ja ihana sitruksinen tuoksu, hiukset olivat pehmeät ja tuoksuivat vielä tänä aamunakin sitruksille ihanasti ja raikkaasti. Aion mennä uudestaan kesän jälkeen. Kesällä kun tulee pestyä hiuksia järvivedellä, uitua meressä ja aurinkokin kuivattaa päänahkaa, niin uskon että tällainen tehohoito tekee silloin oikein hyvää ja on kiva aloitus syksylle.



Voit lukea tarkemmin tästä Formosahoidosta Qhairin omasta blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti