tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lihavartaita ja astioita










Juhannuksen aatonaattona tehtiin nuorison toiveesta pitkästä aikaa lihavartaita. Teimme vartaat possunlihasta, jonka marinoin öljy-curry-soijamarinadissa. Lihan lisäksi laitoin vartaisiin paprikaa ja punasipulia, aika perinteisesti siis. Lisukkeeksi tein bulgarianjogurtista kastiketta, jonka maustoin garam masala - mausteseoksella. Lisukkeeksi kypsensimme grillissä vielä bataattiviipaleita sekä tein raikkaan vihreän salaatin. Grilliruokien kypsymistä odotellessa söimme savukalatahnaa (loimulohta, turkkilaista jogurttia, kesäsipulia) hapankorppupalojen kera. Ja aatonaattona oli niin lämmin kiva ilta, että saimme herkutella ulkona. 

Uudet ruokalautaset ja ruokailuvälineet hankin Ikeasta. Vaikka meillä onkin mökillä astioiden käsintiskausta ohjelmassa päivittäin, päivän pääateriat syödään oikeilta lautasilta, kuten viinikin juodaan oikeista laseista ja tee/kahvi mukeista. Kertakäyttöastioita on sellaista pikaista ruokailua ja lähtöpäivää varten.

Nuo kuvissa näkyvät tabletit ovat muuten olleet meillä lähes 20 vuotta, en edes muista mistä ne on hankittu, mutta ovat olleet aina ulkokäytössä kodeissamme pihalla tai terassilla, ja nyt vein ne mökille. Todella kestävät ja laadukkaat, ihan uuden veroiset.

Ilta alkoi jo hämärtymään ja sitä varten on muutamia lyhtyjä tullut hankittua ulkokäyttöön, muutaman hankin vielä varmasti lisää syksyä silmällä pitäen, mutta sitä ennen nautitaan kesästä!




2 kommenttia:

  1. Meillä syödään lihavartaita noin kerran vuodessa ja osui sitten myös Jussiin! Hei, mä tunnistan tuon suola(?)purkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin noin kerran vuodessa varrastetaan lihat ja hyvin tunnistettu tuo suolapurkki! :)

      Poista