perjantai 20. heinäkuuta 2018

Tervetuloa Kesärantaan mansikkakakulle







Kesään kuuluu aina ainakin yksi mansikkakakku! Meillä on täällä kaasu-uuni ja siinä vaiheessa kun ensimmäiset vieraat olivat tulossa, niin en ollut saanut sitä vielä toimimaan, joten jouduin tyytymään kaupan valmiiseen kakkupohjaan. Tästä tulikin sitten vakiokakku tälle kesälle, vaikka uunikin toimii nyt, kun sain selville mieheni serkun avustuksella miten se toimii. Ja hyvin toimikin kun tytär leipoi meille vadelma-mustikkapiirakan aiemmin tällä viikolla. 

Mutta siis kakun ohjetta tässä eli pohjan kostutus mehulla tai laimennetulla sitruunamehulla. Päälle tulee mascarponejuustoa pari purkkia, jonka sekoitan voimakkaasti. Lisää mascarponen sekaan lemon curdia ja vaniljasokeria, sitten seos vain kakkupohjan päälle rennosti. Lemon curdin voi levittää myös suoraan pohjan päälle ja siihen päälle tuo vaniljalla maustettu mascarpone, johon voi lisätä myös tavallista sokeria lisämakeutta tuomaan. Päälle vain mansikoita ja vaikka pikku-macaronseja tai marenkeja. Ja muutama mintunlehtikin olisi sopinut tuomaan kesäistä raikkautta kakkuun lisää!

Herkullisia kesän kakkuhetkiä!

2 kommenttia: