sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Hyvinvoinnin tavoitekartat



Olen tehnyt kolmeen hyvinvointiin liittyvään asiaan tavoitekartat itselleni.


1) painonpudotus- ja hallinta
2) liikunta
3) syöminen


Minä onnistun. Teen muutoksen. Painonpudotus- ja hallinta on eri tavalla ajattelua kuin ennen. On oltava järjestelmällinen. Suurin muutos tapahtuu ruokavaliolla. On oltava rehellinen itselle ja hyväksyttävä todellinen tilanne. Muutoksessa on huomioitava tämän hetkinen elämän tilanne. Lopulta on kyse kuitenkin niin pienistä asioista ja muutoksista, että mieli ei halua uskoa, että ne toimisivat.


Millainen on mahdollisimman hyvinvoiva minä?
- iloinen
- energinen
- innostuva
- kevyempi ja hoikempi
- hyväkuntoinen
- rohkeampi
- haluan kokeilla uusia asioita
- vähemmän stressaava
- liikunnallinen


Näihin kaikkiin voin vaikuttaa itse tai voin päättää asioista, jotka vaikuttavat omaan hyvinvointiin ja ylläoleviin asioihin.


Nyt koe olevani:
- väsynyt
- en niin innostunut asioista
- tylsä
- apea
- häiriöitä muistissa
- ahdistunut
- huonokuntoinen
- ylipainoinen


Mikä on estänyt eniten muutoksessa aiemmin? Minä itse, laiskuus, mukavuudenhalu, viitsiminen....


Suoliston epätasapainokin voi vaikuttaa liikapainoon ja se voi osaltaan tehdä kamppailun kiloja vastaan erittäin vaikeaksi. Suoliston hyvään tasapainoon voi vaikuttaa ruokavaliolla ja luenkin juuri yhtä kirjaa ja toista julkaisua miten suolistomikrobeihin voi vaikuttaa ruokavaliolla.


Ajattelin näiden asioiden aukikirjoittamisen myös auttavan ja tsemppaavan minua tässä!


Seuraavaksi kerron kustakin tavoitekartasta erikseen ja miten aion tavoitteisiin päästä.

Nautitaan elämästä ja heinäkuun helteistä, joista on nyt ainakin saanut nauttia täällä etelä-Suomessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti