perjantai 30. joulukuuta 2016

Kohti parempaa oloa - Unelmieni Vuosi 2017


Vuosi on taas kohta vaihtumassa ja monet aloittavat "uuden elämän" silloin. Itse aion jatkaa edelleen aloittamalla tielläni, kiinnittäen nyt vaan entistä enemmän huomiota seuraaviin asioihin, jotka tuppaavat unohtumaan välillä arjen pyörteissä. 

Mitä haluan ensi vuodelta enemmän kuin tältä vuodelta? Oliko jokin asia tänä vuonna niin hyvin, että sitä ei tarvitse muuttaa? Haluanko jotain uutta tulevalta vuodelta? Haluanko jonkin asian pois elämästäni? Miten haluan voida? Miltä haluan että kehossani tuntuu? Näitä asioita olen taas pohtinut paljon ja jotain päätelmiäkin tehnyt, nyt vain toteuttamaan.

Lisään liikuntaa, joka lisää hyvinvointiani, vähentää stressiä ja auttaa hiljentymään. Lisään liikuntaa myös ylipäätään, kuten myös hoidan itseäni hieronnoilla ja muilla hyvää tekevillä hoidoilla, kuten intialaisella päähieronnalla, jossa kävin ensimmäistä kertaa ennen joulua.

Jooga, pilates, body balance, venyttely - lempeitä, rauhoittavia liikuntamuotoja, joista olen aina pitänyt. Näitä jatkan edelleen.

Ulkoilu yksin, koiran kanssa tai lenkkitreffit ystävän kanssa. Yksin ulkoillessa ajatukset saa kyytiä, ideoita tulee ja menee, koiran kanssa lenkkeillessä tapaa myös muita ihmisiä ja joskus juttelu ventovieraan kanssa voi tehdä todella hyvää, saa ajatukset pois omista asioista. Parasta ovat myös kävelytreffit ystävän kanssa, tulee huomaamatta käveltyä toista tuntia kilometrikaupalla kun juttua riittää, monet solmut aukeavat, kumpikin saa ahaa-elämyksiä sekä hyviä oivalluksia ja raitista ilmaa.

Hikiliikunta kerran pari viikossa - sykkeet ylös ja hiki virtaamaan, siinäkin saa tunniksi laittaa "aivot narikkaan" ja vaan nauttia ohjatusta liikuntahetkestä, esim body combatin tai body attackin viemänä.


Liikunnan suhteen minulla on oikein tavoitekin ensivuodelle - juosta Helsinki10 eli osallistua taas yhteen juoksutapahtumaan. Olemme menossa sinne koko perhe kesäkuussa, mieheni ja minä juostaan kympin lenkit ja tytär lähtee ensimmäiselle puolimaratonilleen. Juoksutreenit alkavat omalta osaltani alkuvuodesta taas pikkuhiljaa! Endorfiiniä lisää elämään.



Lisään onnellisuutta ja kiitollisuutta joka päivään, kiitollisuus lisää myönteisiä tunteita ja auttaa laajentamaan näkökulmia - tähän käytän myös Unelmieni Vuosi 2017 -kalenteria, kirjaamalla joka päivän kohdalle kolme kiitollisuuden aihetta. Nyt olen jo kirjannut sinne esim eilisen kohdalle (kyllä, kalenteri alkoi jo tällä viikolla): auringonpaisteen ja hyvän kirjan lukemisen sohvalla koiraherra vieressä - ei kiitollisuudenaiheiden tarvitse olla sen kummempia, jonain päivinä jotain hyvinkin arkista ja pientä, jonain päivänä se voi olla jotain isompaankin.

Hiljentyminen - ihan vaikka arjen askareissa, ajan usein autoa kuuntelematta radiota tai musiikkia, syön töissä lounaan yksin tai siivoilen paikkoja kaikessa rauhassa kotona, pyykkien viikkaaminen voi olla yksi pieni arjen hiljetymisen hetki tai minulle myös ruoanlaitto on omaa, hiljentymisen aikaa, kun saan kokkailla kaikessa rauhassa.

Pyrin olemaan myös myötätuntoinen muita kohtaan, keskityn itseni sijasta muihin ja muista välittämiseen, myötätuntoisuus auttaa rentoutumaan ja vie ajatukset muualle. Tänä vuonna viisi ystävääni saa minulta yllätyksen jossain muodossa, näitä yllätyksiä olenkin nyt jo miettinyt ja suunnitellut - ja kuinka kivaa sekin jo on!

Yritän lopettaa turhan huolehtimisen, varsinkin etukäteen, se vie energiaa valtavasti ja väsyttää, mutta helpommin sanottu kuin tehty omalla kohdallani. Yritän ajatella, että murehditaan sitten kun asian aika on ja sitä myös muille huomaan sanovani usein. Toisaalta jos murehtii vähän etukäteen, niin sitten kun hetki koittaa, ehkä se ei tunnukaan niin raskaalta tai vaikealta asialta- voisihan sen ajatella näinkin päin, vai mitä?

Sallin itselleni kaikki tunteet, jos tunteita tukahduttaa liikaa, ne saattavat jäädä piiloon kokonaan ja patoutua, varsinkin negatiivisten tunteiden kanssa pitää olla tarkkana, että sallii myös ne, mutta ei päästä niitä ylivaltaan eikä patoutumaan kehoon. Välillä voi tuntua siltä kuin mikään ei tuntuisi miltään, mutta kun oikein pinnistelee, voi löytää jonkin tunteen itsestään vaikka siitä, että huomaa auringon paistavan.

En kiellä itseltäni mitään, mutta pidän kaiken kohtuudessa. En aloita sokerilakkoa, en hiilarilakkoa, en shamppanjalakkoa - silloin niitä itseltään kiellettyjä juttuja tekee vain enemmän mieli. Syön sokeria, jos tekee mieli, mutta useimmiten ei tee mieli, minulle sokerista tulee valtavan paha olo sekä henkisesti että fyysisesti, ihan kuin olisin humalassa ja tekisi mieli vain maata sohvalla ja tuntuu kuin koko maailma olisi loppumassa. Mietin näitä tuntemuksia aina, kun olen ottamassa suklaata ja mietin miksi mieleni tekee nyt juuri jotain makeaa, voinko korvata sen vaikkapa kuivatuilla taateleilla, pähkinöillä tai jollain tekemisellä. Ja ongelmahan minulla on se että, kun otan yhden palan suklaata, niin sitten otan toisen, kolmannen ja kohta puoli pussia onkin mennyt, joten parempi kun en ota sitä ensimmäistäkään ainakaan yksin ollessani, seurassa ei niinkään kehtaa ottaa kuin sen yhden tai kaksi.

Samanlainen "humalatila" ja väsymys tulee minulle myös hiilareista, varsinkin siis vaaleasta leivästä ja pastasta, näitä pyrin välttämään ja löytämään niille vaihtoehdot. Hyvät hiilarit kasviksista ja täysjyvätuotteista ovat tietenkin tarpeen. Tavoitteena on edelleen syödä enemmän kasvisruokaa, kasviksia ja marjoja hyvien proteiinien kanssa. Tykkään myös syödä hyvin paljon samoja ruokia viikosta toiseen, sellaisia ruokia, joista tiedän tulevani kylläiseksi ja joiden syömisen jälkeen olo on hyvä. Pidän annoskoot myös pieninä ja syön jotain pientä välipalaa, ettei nälkä pääse yllättämään ja verensokeri laskemaan, silloin olen "pitelemätön" ruoan suhteen eli tulee syötyä "pari leipäpalaa ruokaa odotellessa" ja mikä onkaan olotila taas sen jälkeen - ei hyvä.

Pidän viineistä ja shamppanjasta, joten en ole niistä täysin valmis luopumaan (vaikka sitäkin vaihtoehtoa olen välillä puntaroinut), mutta niitäkin voi nauttia kohtuudella viikonloppuna, niin että jaksaa seuraavana päivänä harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain muuta kivaa. Kohtuus tässäkin!


Näillä eväillä ja ajatuksilla uuteen vuoteen!

4 kommenttia: