tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kevätkananpojat uunissa





Nyt jos koskaan tarvitaan lohturuokaa. Lohturuoka minulle on jotain pitkään haudutettua pataa, keittoa tai uuniruokaa. Tässä yksi helppo lohturuoka, joka valmistuu lähes itsekseen.

Löysimme marketista toissa viikonloppuna ranskalaisia kevätkananpoikia, joiden kappalehinta oli noin viiden euron paikkeilla. Ei muuta kuin kananpojat kärryyn, joiden seuraksi nappasimme rosmariinia, sitruunaa, salottisipulia, porkkanaa, valkosipulia ja perunoita. Mukavaa yhdessä tekemistä lauantai-iltana kotona oli siis tiedossa.

Teimme ensin maustevoin. Sekoitimme pehmeän voin joukkoon silputtua rosmariinia, sitruunankuorta, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria. Sitten työnsin sormeni kananpojan nahan ja lihan väliin, ja aloin irrottamaan nahkaa lihasta. Nahan ja lihan välissä on itseasiassa pieni kalvo, joka täytyy saada irti. 

Kevätkananpojat ovat pieniä, joten tein tätä irrotushommaa yhdellä kahdella sormella; broilerin nahan alle mahtuu hyvinkin kolme neljä sormea. Irrota nahka varoen, ettei siihen tuli reikiä. Kun nahka oli kauttaaltaan irti, aloin laittamaan maustevoita nahan alle ja levittämään sitä nahan päältä käsin joka puolelle. Sitten vain kananpojat uunivuokaan, johon myös lisäsimme porkkanaa, salottisipulia, perunaa ja tuoretta rosmariinia. Lopun voin, jos sitä jää yli, voi vielä hieroa nahan pintaan. Lisää lopuksi vielä oliiviöljyä vihannesten päälle, sekä suolaa ja pippuria, sekoita vähän ja laita vuoka uuniin. Noin 200 astetta ja 40-50 minuuttia. Kun neste on kirkasta, lihaan vaikkapa hammastikulla pistettäessä, niin liha on kypsää.

Hyvää vointia ja tsemppiä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisesta ohjeesta - tämä vaikuttaa just sellaiselta mitä pitää kokeilla. Jos vain löytää kananpoikia... Ne on siinä mielessä kiitollisia, että valmistaminen on yksinkertaista ja paistuvatkin itsekseen uunissa. Todellista lohturuokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kananpoikia löytyy isoimmista marketeista, ostimme nämä Sellon Citymarketista ja muissakin marketeissa mm. Herkussa olen näitä nähnyt! Ei muuta kuin kokeilemaan.

      Poista