torstai 17. joulukuuta 2020

Jouluista tunnelmaa ja vuosi lähenee loppuaan








Tässä muutama jouluinen tunnelmakuva meiltä. Viikon päästä on jouluaatto ja tunnelma korkeimmillaan. Tänään olen nauttinut aurinkoisesta päivästä etätöitä tehden, mutta myös ulkona liikkuen, kun kerrankin värimaailma ulkona tarjosi muutakin kuin harmaata. Jouluinen tunnelma tulee muutamasta pienestä asiasta ja tuoksuista; kynttilät, joulukukat, lampaantaljat sohvalla ja tunnelmavalot ikkunoilla.

Kahden viikon päästä tämä erikoinen vuosi loppuu. Tässä vuodessa on ollut paljon epämääräisyyttä, paljon peruuntuneita asioita: matkoja, juhlia ja muita juttuja. Tänä vuonna ollaan kotoiltu kotivaatteissa, muut vaatteet ovat saaneet pölyyntyä vaatekaapissa. Paljon on tehty itse ruokaa. Vähän on nähty ystäviä ja sukua. Töitä on tehty enemmän kuin koskaan. Liikunta on vähentynyt. Onneksi on ihana koti ja mökki missä voi olla.

Isoja päätöksiä ja isoja muutoksia on tämä vuosi ollut täynnä. 

Jotain hyvääkin on ollut tässä vuodessa. Rohkeus tehdä päätös maalle muutosta. Omaa aikaa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Olen myös oppinut tilaamaan ruokaa ja joululahjoja netistä. Olen aloittanut kuuntelemaan äänikirjoja.

Ensi vuodelta en osaa odottaa oikein mitään. Lähinnä terveyttä. Mitään en halua suunnitella viikkoa pidemmälle, kaikki kun voi peruuntua hetkessä. Yritän elää enemmän hetkessä. Haluan myös saada liikunnan takaisin viikoittaiseen elämään. Haluan myös keskittyä ruoanlaittoon enemmän. Ja lukea lisää kirjoja niiden kuuntelemisen lisäksi. Myös ystäviä olisi kiva nähdä enemmän.

Näillä mennään kohti joulua ja uutta vuotta, mielessä se että mitä vaan voi tapahtua!

2 kommenttia:

  1. Juuri sopivan tavoitteellinen plääni ensi vuodelle! Lempeyden ja leppeän nautinnon kautta siihen 💕

    VastaaPoista
  2. Kyllä, sopivan rento, kuitenkin jotain parannusta näihin kaikkiin tulevana vuonna olisi toiveissa, ja jos ei toteudu, niin eihän sekään niin vaarallista ole.

    VastaaPoista