keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Fitforfifty - arkiliikunta








Kirjoittelin elokuussa ensimmäisessä Fitforfifty -postauksessa ajatuksiani omasta voinnistani, mitä haluaisin muuttuvan ja lupasin seuraavan kerran kertoa arkiliikunnan lisääntymisestä, vaikka en vielä silloin osannut ajatella kuinka paljon arkiliikunta on mm. kävelyn muodossa lisääntynyt, mutta jonkinlainen aavistus kuitenkin oli.

Kävelen tällä hetkellä viikossa noin 40 kilometriä, askeleissa se tekee noin 45 000 askelta, ajassa noin 8-9 tuntia. Käveltyihin kilometreihin sisältyy päivittäiset koiranulkoilutuslenkit, 1-3 kertaa päivässä, keskimäärin 2-5 kilometriä/lenkki, riippuen lähinnä säästä ja koiran kävelyinnosta. Lisäksi kävelen lähes aina jos menen keskustaan asioille, kauppakassien kanssa tulen kyllä ratikalla takaisin. Töihinkin kuljen ehkä kerran viikossa julkisilla, joten siitäkin tulee hyvin askeleita lisää. Portaat kuljen aina kävellen, kun mahdollista eli kun kädet eivät ole täynnä ruokakasseja. Teen myös kävelylenkkejä ilman koiraherraamme, koska silloin pääsen tasaista vauhtia lujaa eteenpäin, ilman nuuskimispysähdyksiä. Kävely on parasta liikuntaa kun muuta ei jaksa tehdä, niitäkin päiviä kun on, silloin myös ajatukset lentää upeissa maisemissa.

Vielä on matkaa siihen, että joka päivä saisin tuon suositellun 10 000 askeleen tavoitteen täyteen, tokihan tuo kännykkä ei ole ihan koko ajan mukana, joten osa askeleista jää rekisteröitymättä, mutta pääasia että itse tiedän käveleväni nykyisin paljon enemmän kuin ennen. Joinakin päivinä tuo kymppitonni täyttyy ja ylittyykin helposti ja joskus askelmäärät jäävät sinne 6 000 askeleen tietämiin.

Ennenkuin muutimme keskustaan, päivittäiset kävelymäärät olivat noin puolet nykyisestä. Huima muutos mielestäni. Ja tästä vaan askelta toisen eteen jatkossakin!

2 kommenttia:

  1. Huima muutos, todellakin! Hyvä, Johanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lucakin pääsee täällä selvästi pidemmille lenkeille kuin aiemmin, vaikka ei vanhoissakaan lenkkimaisemissa ollut valittamista.

      Poista