perjantai 4. toukokuuta 2018

Pysähtyminen, palautuminen, päätöksenteko, paraneminen

Kokonaisvaltainen hyvinvointi. Mitä se on ja mikä saa ihmisen tervehtymään, kun voi huonosti. Se vaatii mielen treenaamista, myös huonoina päivinä. Paljon puhuttu mindfullness ei poista elämän murheita, vaan auttaa sietämään ja elämään murheiden kanssa. Ei elämää vastaan kannata rimpuilla.






Harjoittelen hyväksyntää ja tietoisen läsnäolon harjoittamista. Otan omaa aikaa niille asioille, joita tykkään tehdä. Luen kirjoja ja lehtiä, blogeja, mutta yritän vähentää muuta somessa "roikkumista". Liikun sillä tavoin mikä sopii tämän hetkiseen vointiin ja kuntoon. En haaveile maratonin juoksemisesta, vaan viiden kilometrin juoksemisesta. En haaveile lihaksikkaasta vartalosta, vaan haluan hyvinvoivan kropan, joka olisi kiinteämpi ja sen oloinen että jotain lihaskuntotreeniä olen tehnyt. Terveys, ei ulkonäkö edellä.

Elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se on ja tulee, mutta omaa mieltään voi treenata kestämään vaikeudet ja vaikeat hetket joustavammin. Aina ei voi olla tai ole hyvä olo, mindfullness harjoitus toimii juuri silloin, kun opit elämään mahdollisten vaikeuksien kanssa. Mitään ei tapahdu, jos ei itse tee. Ja lähes kaikkiin asioihin voin vaikuttaa itse, kuten sinäkin.







PYSÄHTYMINEN
Otan aikaa itselleni päivittäin, esim viiden minuutin tauko työpäivän aikana, jolloin vain hengitän, suljen silmät ja aistin kehoani. Astiminen vähentää ajattelua ja se taas vähentää stressiä. Aistimalla saan voimaa ja aikaa uusille ratkaisuille, paremmille ruokailutottumuksille ja liikunnan aloittamiselle/jatkamiselle. Keho ja mieli toimivat paremmin. Työpäivän aikana pyrin lounaan jälkeen tekemään pienen kävelylenkin ulkona; käyn silloin hoitamassa postiasioita, kaupassa, apteekissa tai vain kierrän toimitalomme ympäri.


PALAUTUMINEN
Teen jotain täysin tavoitteettomasti. Katkaisen työnteon ja kuuntelen hyvän biisin, luen blogikirjoituksen tai lähetän iloisen ja kannustavan viestin ystävälle.


PÄÄTÖKSENTEKO
Kun opin pysähtymään ja palautumaan, päätökset tulevat kuin itsestään. Kun tuntuu raskaalta, en pakota, vaan palaudun.

PARANEMINEN

Ymmärrän omat voimavarani ja rajani, niistä ei voi huolehtia kukaan muu kuin minä itse. Haen apua tarvittaessa keskustelemalla ystävien kanssa ja hemmottelemalla itseäni hieronnassa tai kasvohoidossa, kävelemällä ulkona, liikkumalla ja nukkumalla.


Stressireaktioita tarvitaan vain hetkittäin, ei koko ajan.


Pysähdy, palaudu, tee päätökset, parane ja voi hyvin.

6 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä kirjoitus. Ajattelemisen aiheita jokainen rivi täynnä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ystäväiseni. Toivottavasti ajatuksistani on apua, lohtua tai mitä vaan sinullekin, kuten itsellenikin.

      Poista
  2. Hyviä mietteitä Jonna. Kirjoittaminenkin on varmasti yksi keino purkaa, viedä ajatuksia muualle ja hoitaa itseään. Näin ainakin itselläni toimii. Kiitos ajatuksista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit. Kirjoittaminen ja kuvaaminen ovat yksi hyvä keino rentoutua minullekin. Kiitos kommentistasi.

      Poista