sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Penelope - kaunis nimi ja rento ravintola










 
"Päätimme perustaa ravintolan, jossa haluaisimme itsekin käydä." -Hans Välimäki ja Arto Rastas - no tuo on tietenkin ihan hyvä lähtökohta ajattelulle kun perustaa uutta ravintolaa tai mitä tahansa yritystä, jossa myydään palvelua tai tuotetta erityisesti kuluttaja-asiakkaalle. Ostaisinko itse näitä tuotteita, palveluita tai ruokia - näitä asioita ainakin itse miettisin ja pohtisin. Jos en itse olisi valmis hankkimaan tarjoamiani tuotteita/palveluita, niin miksi niitä kukaan muukaan ostaisi.


Ravintola Penelope on rento, upeita makuja tarjoava ravintola Helsingin Mikonkadulla. Ruoat ovat pääasiassa jaettavia annoksia. Olen tosin itse jo hieman kyllästynyt jaettaviin annoksiin, tosin hyvä puoli niissä on ettei pääse syntymään annoskateutta kun voi luvan kanssa maistella joka annoksesta. Olin mieheni kanssa kahdestaan Penelopessa syömässä ja silloin annosten jakaminen oli ihan luontevaa.


Maistelimme listalta seuraavat annokset:


  • Quinelle de brochet - haudutettu haukipulla, hummerivaahtoa ja Kitkan muikunmätiä - otan aina haukipullan jos sellainen on tarjolla ja se kannatti nytkin, todella herkullinen ja koostumus oli samettisen pehmeä
  • Pulpo "Masabacha" - haudutettua mustekalaa, "hummusta" ja vesikrassipestoa - mustekala on toinen vakkari mitä tilaan aina
  • "Boquerones" - savustettuja neulamuikkuja harissaöljyssä ja paahdettua levainia - muikut tuotiin hauskasti tarjolle säilykepurkissa
- nämä kaikki annokset kolmannessa kuvassa


Sitten jatkettiin seuraavilla:
  • Gambas Pil Pil -grillattu jättirapu, chiliä, valkosipulia, aiolia ja paahdettua parkerhouse leipää
  • 2 Pcs. Grilled oysters Rockefeller - grillattuja ja gratinoituja Giradot-3 ostereita, pinaattia ja parmesaania - jos et ole raakojen ostereiden ystävä, niin kokeile kypsennettyjä, todella herkullista ja aivan erilaista kuin raa'at
- nämä annokset neljännessä kuvassa


Ja vielä tämän jälkeen tilasimme:
  • Mussels al Bilbaina - keitettyjä sinisimpukoita, valkosipulia, kirsikkatomaatteja, punaista chiliä ja aiolia  
  • Shakshukit "kebab" - "kebab", harissaa, vesikrassipestoa, labnehia, tsatsikia, tahinia ja pitaleipää - Ahvenanmaalaista karitsanjauhelihaa kebabtyyliin tehtynä
Aterian huipennukseksi:
Chocolate & Salty Caramel - paistettua "suklaamoussea", suolakaramellia ja vaniljajäätelöä - ah ja voih mikä annos!


Näin listattuna ruokamäärä tuntuu valtaisalta kahdelle hengelle, mutta kaikki alkupään annokset olivat hyvin pieniä, yhden tai kahden suupallisen kokoisia, vain sinisimpukka ja kebab olivat tavallisen kokoisia pääruoka-annoksia. Ja mikä oli todella asiakas- ja vatsaystävällistä, tilasimme annoksia sitä mukaan kun olimme edelliset syöneet, ja tämä oli myös ravintolan ajatus ja toive. Jos tilaa kaikki haluamansa annokset kerralla, niin niitä tuodaan pöytään sitä mukaan kun valmistuvat keittiössä.


Suosittelen ja menemme itsekin uudestaan!















2 kommenttia:

  1. Olenkin miettinyt että tänne pitäisi mennä, kun tapaamme vanhoja koulukavereitamme, mutta olen kaivannut kommentteja makujen ja hintatason tasapainosta. Ihanat kuvat annoksista ja nimet kuulostavat herkullisilta. Mitä ilmeisemmin voit suositella tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makujen kannalta ehdottomasti kannattaa mennä, eikä hintatasokaan mikään paha ollut. Ja kun voi tosiaan tilata sitä mukaan kun haluaa lisää herkkuja pöytään eli ei missään nimessä kannata kaikkea tilata kerralla, vaan pikkuhiljaa. Voin suositella ja mietinkin jo milloin ehditään uudemman kerran.

      Poista